Kotimaa

Tässä ovat Suomen vaarallisimmat ammatit

Lukumääräisesti eniten turmia sattuu edelleen tehtaissa ja rakennustyömailla.
Lari Lievonen, Kari Salonen
Työtapaturmia sattuu edelleen eniten tuotantolaitoksissa, tehtaissa ja työpajoissa.

Kaikissa ammateissa ei ole voinut siirtyä etätyöhön ja suojautua työpaikan onnettomuuksilta. Turmia sattuukin edelleen eniten tuotantolaitoksissa, tehtaissa ja työpajoissa, joskin hitusen aiempaa harvemmin.

Rakennustyömailla sattui vuonna 2020 lähes 8 prosenttia kaikista palkansaajien työpaikkatapaturmista, ja osuus on kasvanut, ilmenee Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastoista.

Yksityisesti vakuutetun sosiaali- ja terveysalan turmien kokonaismäärä kasvoi viime vuonna, ja selityksenä voi olla raskaampien palveluiden yksityistäminen.

Kuntapuolen turmataajuus oli viime vuonna suurin maanviljelijöillä, lomittajilla ja metsätyöntekijöillä: 78,3 työtapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden.

Suomen vaarallisinta työtä tekevät kuitenkin edelleen sanomalehtien jakajat ja lähetit. Heille sattuu 165 työtapaturmaa miljoonaa tuntia kohden.

Toisena tulevat rakennustyöntekijät 120 ja kolmantena metsä- ja kalatalouden työntekijät 100 turman taajuudella.

Vaaralliseksi on luokiteltu myös kaivos- ja louhintatyön koneenkäyttäjien, seppien, työkaluntekijöiden ja koneenasettajien, avustavien kaivos- ja rakennustyöntekijöiden, rakennusten viimeistelytyöntekijöiden, valimotyöntekijöiden, hitsaajien ja levyseppien sekä eläintenkasvattajien ja teollisuustuotteiden kokoonpanijoiden työt.

Lue myös:

Etätyöpäivän aikana sattunutta haaveria ei välttämättä korvata työtapaturmana – esimerkiksi palaverin kuuntelu kävelylenkillä voi olla riski

Korona-aikana on vietetty paljon aikaa neljän seinän sisällä – kotitapaturmien takia on kuitenkin hakeuduttu tavallista harvemmin sairaalahoitoon

Koneviesti: Ikä vaikuttaa maatiloilla tapahtuviin tapaturmiin – nämä ovat tapaturmariskit eri ikäryhmissä

Lue lisää

Koronapassi etenemässä huomenna eduskunnan käsittelyyn – ulotettaisiin myös alaikäisiin, ehdottaa ministeriö

Pfizerin ja Biontechin koronarokote osoittautunut turvalliseksi 5–11-vuotiailla, valmistajat kertovat

Viikkoja käytössä ollut koronapassi ei ole johtanut suureen asiakaskatoon Strasbourgin ravintoloissa

Yle uutiset: Syksy toi tullessaan köhän ja vuotavan nenän – tavalliset virustaudit jylläävät