Kotimaa

THL: Alle 12-vuotias jatkossa koronatestiin, jos hänellä on oireita ja altistus on varmaa – samassa luokassa oleminen ei automaattisesti tarkoita sitä

THL suosittelee myös, että lapsi ei mene kouluun tai varhaiskasvatukseen, jos hänelle tulee virusinfektioon sopivia oireita.
Kari Salonen
Samassa tilassa olemista ei lapsilla katsota enää automaattisesti altistukseksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt suositustaan lasten koronatestaamisesta.

Jatkossa alle 12-vuotias suositellaan vietävän koronatestiin, kun hänellä on oireita ja hänen tiedetään altistuneen koronalle edeltävän kahden viikon aikana.

Testiä suositellaan myös oireiselle lapselle silloin, kun perheessä on rokottamattomia 16 vuotta täyttäneitä tai henkilöitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen.

THL suosittelee myös, että lapsi ei mene kouluun tai varhaiskasvatukseen, jos hänelle tulee virusinfektioon sopivia oireita.

"Lieviä oireita voi hyvin jäädä seuraamaan kotioloihin ilman testaamista. Oireet ovat lieviä, kun lapsi on virkeä ja jaksaa leikkiä, vaikka hänellä olisikin esimerkiksi nuhaa, kuumetta tai yskää. Perheen ulkopuolisia kontakteja tulisi kuitenkin välttää, kunnes oireet ovat selvästi helpottaneet", THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi kertoo tiedotteessa.

Jatkossa THL:n mukaan lapsi voi palata varhaiskasvatukseen tai kouluun, kun hän on selvästi paranemassa, vaikka oireet eivät olisikaan kokonaan väistyneet.

Rokottamattomien ja oireisten yli 12-vuotiaiden on THL:n mukaan syytä hakeutua testiin aina, jos heillä on koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksissa samassa luokkahuoneessa oleskelua tartunnan saaneen kanssa ei katsota automaattisesti altistukseksi.

Näissä tilanteissa selvitetään varsinaisesti altistuneet eli ne, joiden kanssa koronavirustartunnan saanut on tosiasiallisesti ollut lähikontaktissa, THL kertoo.

"Aiemmin kouluissa on varovaisuusperiaatteen perusteella asetettu kokonaisia luokkia tai ryhmiä karanteeniin altistumistilanteissa. Tartuntariski kouluissa on kuitenkin osoittautunut pieneksi.

Esimerkiksi lukuvuonna 2020–2021 yli 95 000 varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksissa altistuneesta vain 1,9 prosenttia sai tartunnan", Sarvikivi kertoo.

THL muistuttaa, että tilannearviosta altistumisen suhteen ja sen vaatimista toimenpiteistä päättää kuitenkin aina kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Lue lisää

Tutkimus: Lasten antibioottikuurit vähenivät yli puolella koronarajoitusten takia

STT:n tiedot: THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmille

Osa koronapassin ongelmista hitaampia korjata – Android-sovelluksen kaatumisiin luvassa korjaus lähipäivinä

THL: Suomessa on raportoitu 580 uutta koronavirustartuntaa