Kotimaa

THL: Suomessa raportoitu 409 uutta koronatartuntaa

Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu Suomessa tähän mennessä yhteensä 1 072. Kahdesti rokotettujen määrä noussut eilisestä vain muutamalla sadalla
LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana 14 087.

Suomessa on raportoitu 409 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5  623 tartuntaa, mikä on 1 580 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa pandemian aikana 140 087.

Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu Suomessa tähän mennessä yhteensä 1 072.

Suomessa kaksi koronarokoteannosta on saanut 69,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä, kertoo THL. Toisen rokotteen saaneiden määrä on noussut eilisestä vain muutamalla sadalla. THL:n mukaan alkuviikon luvut ovat tyypillisesti pienempiä kuin loppuviikolla.

Kaksi rokoteannosta on tähän mennessä saanut noin 3,38 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 83,7 prosenttia, eli ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut yli 4,09 miljoonaa ihmistä.

Uutista täydennetty rokotusosuudella 28.9.2021 klo 13:36

Lue lisää

Korona pakotti meidät kyseenalaistamaan elämän itsestäänselvyyksiä — uskaltaako jo nyt avata ovia muulle maailmalle?

Venäjällä ensi kertaa yli tuhat koronakuolemaa vuorokaudessa

"Korona-aika oli työpaikkojen luottamuskoulu" – enää paluuta vanhaan läsnätyöruljanssiin ei ole, EK ja Yrittäjät arvioivat etätyön jatkoja

KoneAgriasta syytä iloon