Kotimaa

Lasten ohjattua harrastustoimintaa halutaan jatkaa monilla alueilla Suomessa

Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä: "Jos kokonaisuutta ajatellaan, niin katsoimme, että (lasten ja nuorten) toiminnan tauottamisesta tuleva haitta olisi suurempi kuin siitä saatava hyöty"
Päätöksenteossaan koronakoordinaatioryhmä sanoo noudattavansa lapset ja nuoret ensin -periaatetta. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä haluaa, että lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta voi alueella jatkua vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien osalta laajoista sisäliikuntatilojen suluista huolimatta. Ryhmä päätti tiistaina suosittaa tätä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.

Koordinaatioryhmän mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä pääkaupunkiseudun kaupunkien epidemiologisten arvioiden mukaan tällä hetkellä ei ole välttämättömyyteen perustuvaa tarvetta muuttaa aiempaa suositusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta.

Myös Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä katsoi, ettei lasten ja nuorten liikuntaa ja muita harrastuksia pitäisi tauottaa. Ryhmä päätti tiistaina suosittaa tätä aluehallintovirastolle.

"Jos kokonaisuutta ajatellaan, niin katsoimme, että (lasten ja nuorten) toiminnan tauottamisesta tuleva haitta olisi suurempi kuin siitä saatava hyöty", sanoi johtajaylilääkäri Mikko Pietilä STT:lle.

Myös Pirkanmaalla vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilojen ohjattu toiminta voivat jatkua, mutta urheilulajien kilpailutoimintaa ei suositella tammikuun aikana, kertoi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotteessa.

Niin ikään Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä katsoi, että alueella ei ole tällä haavaa suunnitteilla etäkoulua ja nuorten harrastustoimintaan kohdistuvia rajoituksia.

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä puolestaan odottaa avin päätöstä asiassa, ja siihen asti lasten ja nuorten harrastustoiminta Pohjanmaalla jatkuu, kertoi Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän johtaja Marina Kinnunen STT:lle.

Kanta-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä voivat vuonna 2003 syntyneet ja sitä nuoremmat käyttää suljetuksi määrättyjä tiloja harrastustoimintaan. Asiasta päätti Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) tiistaina. Päätöksen pohjana olivat viimeviikkoiset tilannekuvat.

Aluehallintovirastot saivat tiistaina sosiaali- ja terveysministeriöltä uuden ohjauskirjeen epidemian leviämisen torjuntatoimista. Ohjauksen täsmennystä lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittamisesta ei ole vielä käsitelty alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä, sanottiin Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tiistaina hätäjarrumekanismin tehostamistoimenpiteitä koskevan ohjauskirjeen muun muassa kunnille, sairaanhoitopiireille ja aluehallintovirastoille. Ministeriön mukaan koronatilanne edellyttää lisätoimia tartuntojen vähentämiseksi.

Osa ohjeista koskee lapsia ja nuoria.

"Epidemiatilanteen vaikeusasteen johdosta tartuntatautiviranomaisia ohjataan ja suositellaan arvioimaan ja ottamaan arvion mukaisesti käyttöön myös lasten ja nuorten harrastustoimintaan kohdistuvat em. rajoitukset sisätiloissa", kirjeessä sanottiin.

Rajoituksilla viitataan tartuntatautilaissa tarkoitettujen tilojen käyttöön.

STM pyytää arvioinnissa ottamaan huomioon kuitenkin sen, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tulisi aina olla viimesijaisia. Ohjauskirjeen ovat allekirjoittaneet kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja osastopäällikkö Satu Koskela STM:stä.

Lue lisää

STT haksahti vanhaan aprillipilaan – juttu Eppu Normaalin Tohloppi-kaupasta oli perätön

Koronaministerit: Ruokaravintoloille kolme tuntia lisäaikaa, matalan riskin tiloissa voidaan siirtyä täyssulusta lievempiin rajoituksiin

Presidentti Sauli Niinistö jää omaehtoiseen eristykseen – Niinistön tapaamalla Norjan ulkoministerillä korona

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä varmistettu mikron 2 -muunnoksen koronavirustartuntoja