Kotimaa

Traktorin ohitus epäonnistui Etelä-Pohjanmaalla – kolme sairaalahoitoon

Kotimaa 13.06.2018

Henkilöautot törmäsivät toisiinsa, kun toinen kuljettajista pyrki ohittamaan edellään ajanutta traktoria.


Etelä-Pohjanmaalla tie 18 on suljettu toistaiseksi Töysän kirkonkylän ja Tuurin välillä kahden henkilöauton nokkakolarin vuoksi. Tapahtumapaikalla on käytössä kiertotie.

Henkilöautot törmäsivät toisiinsa, kun toinen kuljettajista pyrki ohittamaan edellään ajanutta traktoria, mutta törmäsi siihen ja kimposi vastaantulevien kaistalle, kertoo päivystävä palomestari Marko Riikonen.

Henkilöautoissa oli neljä ihmistä, joista kolme vietiin sairaalahoitoon, Riikonen kertoo.

Kolari tapahtui noin puoli kymmenen aikaan tänä aamuna. Paikalla on 12 pelastustoimen yksikköä.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT