Kotimaa

Kalleimmasta kopiotaulusta maksettiin 135 000 euroa –neljälle ehdoton tuomio laajassa taideväärennösjutussa

Kotimaa 11.07.2018

Tauluja ostaneita henkilöitä oli yli kolmekymmentä.


Muun muassa tämä Yrjö Saarisen teokseksi väitetty maalaus todettiin väärennökseksi. LEHTIKUVA / HANDOUT

Pirkanmaan käräjäoikeus on jakanut vankeusrangaistuksia muun muassa törkeistä petoksista laajassa taideväärennysjutussa. Neljä syytettyä sai ehdottoman vankeustuomion, joista pisin on viisi vuotta. Kaksi sai ehdollista vankeutta, ja yhden syyte törkeästä petoksesta hylättiin.

Syytetyt määrättiin korvaamaan asianomistajille yli 1,2 miljoonan euron vahingot.

Käräjäoikeuden mukaan väärennettyjä tauluja myytiin 115 kappaletta yhteensä 1,3 miljoonalla eurolla. Taulut oli signeerattu muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin ja Reidar Särestöniemen nimiin. Kallein yksittäinen taulu oli Gallen-Kallelan teokseksi väitetty "Imatrankoski", josta yksityishenkilö maksoi 135 000 euroa.

Tauluja oli myynnissä parillakymmenellä paikkakunnalla 2004–2014. Asianomistajia eli tauluja ostaneita henkilöitä ja yrityksiä oli yli kolmekymmentä.

Taulujen myynnistä syytettiin kuutta vastaajaa. Lisäksi yksi oli syytteessä törkeästä rahanpesusta. Viisi myönsi myyneensä tauluja, mutta kiisti tienneensä niiden olleen väärennettyjä. Yksi kiisti kokonaan taulujen myynnin.

Pisimmän tuomion, 5 vuotta vankeutta, sai Kari Tapio Kantola, joka tuomittiin useista törkeistä petoksista, petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Oikeudessa kuultiin todistajana miestä, joka kertoi maalanneensa 80 myydyistä tauluista ja antaneensa ne Kantolalle. Oikeus katsoi, että todistajan olosuhteista on voinut päätellä, ettei hän ole voinut omistaa aitoja arvotauluja.

Juha Tapani Kaistinen sai 3 vuotta vankeutta, Vesa Antero Gummerus 2,5 vuotta vankeutta ja Pentti Johannes Koivumäki 2 vuotta 3 kuukautta vankeutta.

Ehdollista vankeutta saivat törkeästä rahanpesusta tuomittu nainen ja kahdesta törkeästä petoksesta tuomittu mies. Yhden miehen syyte törkeästä petoksesta hylättiin.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT