Kotimaa

32 kylää haluaa Suomen älykkäimmäksi – tässä ovat ehdokkaat

Kotimaa 05.09.2018

Kilpailuun etsittiin kyliä, joilla on tahtoa ja tarvetta lisätä elinvoimaa, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta pärjätä nyt sekä tulevaisuudessa.


Tapani Karjanlahti
Suomen älykkäimmän kylän valinnassa kriteereinä ovat muun muassa palvelujen saatavuuden lisääntyminen ja tason nousu, idearikkaat ratkaisut sekä aktiivisesti osallistuvien kyläläisten määrä.

Suomen älykkäin kylä –kilpailuun on ilmoittautunut 32 kylää eri puolilta Suomea. Kilpailuun etsittiin kyliä, joilla on tahtoa ja tarvetta lisätä elinvoimaa, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta pärjätä nyt ja tulevaisuudessa.

Kanta-Hämeestä kilpailuun osallistuu Vähikkälän kylä Janakkalasta. Pirkanmaalta mukana ovat Murole Ruovedeltä,Talviainen Orivedeltä, Luopioinen Pälkäneeltä, Killinkoski Virroilta, Kuivaspää, Lempäälästä sekä Raudanmaa Kangasalta.

Etelä-Savosta kilpailussa mukana ovat Hokka Kangasniemeltä sekä Kerisalo Joroisista. Pohjois-Savosta on ilmoittautunut Soinilansalmen kylä Leppävirralta. Varsinais-Suomesta mukana ovat puolestaan Rymättylän Röölä sekä Salon Märynummi.

Etelä-Pohjanmaalta kilpailussa ovat Ruotsalan ja Alakylän kylät Kauhavalta, Luoma-aho Alajärveltä sekä Karvala Lappajärveltä. Keski-Suomesta kilpailevat Mämmenkylä ja Syvälahti Äänekoskelta, Pihlajavesi Keuruulta sekä Pohjoisen Korpilahden kylät Jyväskylästä.

Pohjois-Karjalasta älykkäimmän kylän tittelistä kilpailee Rikkavesi Outokummusta. Pohjois-Pohjanmaalta mukana ovat Kuusaa-Jokela Haapajärveltä sekä Käylä Kuusamosta.

Kainuusta mukana ovat puolestaan Nakertaja-Hetteenmäki sekä Vuolijoki Kajaanista ja Pohjavaaran seudun kylät Sotkamosta. Lapin kunniaa kilpailussa puolustavat Rautiosaari ja Lehtojärvi Rovaniemeltä, Pyhän kylä Pelkosenniemeltä sekä Paakkola Tervolasta.

Satakuntaa älykkäimpien kylien kilvassa edustavat Venesjärvi Kankaanpäästä sekä Sydänmaan kylä Säkylästä.

Suomen älykkäin kylä -polun tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kyliä etsimään älykkäitä, esimerkiksi digitalisaatiota hyödyntäviä, ratkaisuja tämän hetken ja tulevaisuuden haasteisiin. Älykäs kylä on sellainen, joka aktiivisesti etsii uusia ratkaisuja erilaisten palveluiden tuottamiseen.

Vaikka tärkeintä on kehittyminen, on Suomen älykkäin kylä toki myös kilpailu. Valinnassa kriteereinä ovat muun muassa palvelujen saatavuuden lisääntyminen ja tason nousu, idearikkaat ratkaisut sekä aktiivisesti osallistuvien kyläläisten määrä. Raati valitsee voittajakylän ensi vuoden lopussa.

Kilpailuun osallistuville kylille on 1,5 vuoden aikana tarjolla ohjausta, esimerkkejä ja vertaistukea.

Suomen älykkäin kylä -kilpailun järjestää Suomen maaseutuverkosto yhteistyössä rakennerahastojen, meri- ja kalatalousrahaston, liikenne- ja viestintäministeriön, Maaseutupolitiikan neuvoston, Kuntaliiton ja Suomen Kylät ry:n kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit