Kotimaa

Uudenvuoden raketeista ainakin yksi vakava silmävamma – poliisi kiireisempi kuin viime vuonna

Kotimaa 01.01.2019

Kiireet kiihtyivät yöllä vuoden vaihduttua.


Helsingissä Senaatintorin ilotulitus toteutui kovasta tuulesta huolimatta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Ainakin yksi ihminen on saanut Suomessa vakavan silmävamman ilotulitteista uudenvuodenyönä. Oulun yliopistollisen sairaalan päivystävä silmälääkäri Reko Renko sanoi STT:lle aamuyöllä hieman kello kahden jälkeen, että sairaalassa on hoidettavana yksi vakavan silmävamman saanut potilas.

Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystävän silmälääkärin Antti Arkon mukaan alueella ei ole tullut ainakaan toistaiseksi tietoon yhtään silmävammaa. STT ei tavoittanut yöllä päivystäviä silmälääkäreitä Turusta, Tampereelta eikä Helsingistä.

Uudenvuodenyö on ollut vilkas eri puolilla maata. Helsingissä Senaatintorin uudenvuoden juhlaan kerääntyi 25 000 ihmistä, kertoo tapahtuman järjestänyt Helsingin kaupunki tiedotteessa. Senaatintorin ilotulitus toteutui lopulta kovasta tuulesta huolimatta.

Vuodenvaihde toi Helsingin poliisille 363 tehtävää. Poliisi kertoo Twitterissä, että tehtävät liittyivät pahoinpitelyihin, häiriökäyttäytymisiin ja päihtyneisiin ihmisiin. Viime vuonna uutenavuotena tehtäviä oli poliisin mukaan 316.

Helsingin ja Oulun poliisilaitoksilta arvioitiin aamuyöllä, että alkuilta sujui rauhallisesti, mutta vuoden vaihduttua yö muuttui normaalia viikonloppuyötä vilkkaammaksi.

Samaa kerrottiin myös Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta yhden aikaan yöllä.

Jyväskylän poliisista kerrottiin, että kotihälytysten ja häiriöiden aiheuttamisen lisäksi liikkeellä on ollut rattijuoppoja ehkä jopa tavallista viikonloppuyötä enemmän.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksesta kerrottiin yhden aikaan yöllä, että vuodenvaihde toi mukanaan useita ilmoituksia pahoinpitelyistä ja väkivallanteoista. Myös muutama liikennevahinko ja pari tulipalohälytystä työllistivät poliisia. Lahdenväylällä hekilöauto pyörähti katolleen, mutta kyydissä olleet neljä henkilöä eivät ilmeisesti loukkaantuneet vakavasti. Poliisin mukaan ajonopeus oli todennäköisesti keliin nähden liian suuri.

Komisario Olavi Merihaara kertoi vuodenvaihteen sujuneen poliisin näkökulmasta tavallista viikonloppua vilkkaammin.

"Huomaa, että väkeä on kovasti liikenteessä ja juhlatunnelmissa mennään", hän sanoi STT:lle.

Kokemäellä Satakunnassa iäkäs mies ampui yöllä päihtyneenä pihallaan, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos. Poliisi otti miehen kiinni sisältä asunnosta ilman vastarintaa piirityksen jälkeen.

Poliisin mukaan paikkakuntalainen mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti ja ampunut pihamaallaan luvallisilla aseillaan. Asiaa tutkitaan alustavasti vaaran aiheuttamisena.

Jyväskylän poliisista kerrottiin, että kotihälytysten ja häiriöiden aiheuttamisen lisäksi rattijuoppoja on ollut liikkeellä mahdollisesti tavallista viikonloppuyötä enemmän.

"Olemme saaneet myös raketteihin liittyviä ilmoituksia, että ihmiset ampuvat niitä miten sattuu. Toistaiseksi ainakaan meidän tietoomme ei ole tullut isompia vahinkoja raketteihin liittyen", kertoi vanhempi konstaapeli Maijastiina Tammisto Jyväskylän poliisista.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT