Kotimaa

Matkustajamäärä nousi VR:n kaukoliikenteessä – yli 13 miljoonaa junamatkaa

Kotimaa 11.01.2019

VR:n mukaan junamatkustuksen tulevaisuuteen vaikuttaa kuitenkin rataverkon kunto.


LEHTIKUVA / MESUT TURAN
VR uskoo, että junamatkustuksen suosio kasvaa edelleen.

Matkustajamäärä VR:n kotimaan kaukoliikenteessä nousi viime vuonna 5 prosenttia toissa vuodesta. VR:n mukaan kaukoliikenteen junissa tehtiin yli 13 miljoonaa matkaa.

VR kertoo ottavansa kuluvana vuonna käyttöön 20 uutta päivävaunua, joiden myötä saadaan 2  200 asiakaspaikkaa lisää. Yhtiö uskoo, että junamatkustuksen suosio kasvaa edelleen.

VR:n mukaan junamatkustuksen tulevaisuuteen vaikuttaa kuitenkin rataverkon kunto.

"Junamatkustuksen tulevaisuuden kasvu edellyttää investointeja raiteisiin. Koko Suomen junaliikenteeseen merkittävästi vaikuttavien pääradan ja Helsingin alueen ratakapasiteetit ovat jo nyt äärirajoilla, joten ruuhkaisille rataosille ei ole mahdollista lisätä merkittävästi tarjontaa", sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen tiedotteessa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT