Kotimaa

Facebookin palveluissa teknisiä ongelmia – "Vakavin katkos yhtiön historiassa", arvioi BBC

Tekniset ongelmat ovat vaivanneet myös Instagramia, Whatsappia ja Messengeriä.
Ongelmien syy on epäselvä, mutta Facebookin mukaan yhtiön palvelut eivät ole joutuneet hakkeroinnin kohteeksi. LEHTIKUVA/AFP

Facebookissa ja yhtiön muissa sosiaalisen median palveluissa on ollut eilisestä alkaen teknisiä ongelmia, joita yhtiö kertoo selvittävänsä. BBC arvioi, että kyseessä on vakavin katkos Facebookin historiassa.

Tekniset ongelmat ovat vaivanneet myös Instagramia, Whatsappia ja Messengeriä. Häiriöitä on ilmennyt Yhdysvaltojen lisäksi Euroopassa ja muualla maailmassa. Kirjautumisvaikeuksien lisäksi ongelmia on ollut myös sisältöjen lataamisessa.

Ongelmien syy on epäselvä, mutta Facebookin tviitin mukaan yhtiön palvelut eivät ole joutuneet palvelunestohyökkäyksen kohteeksi. Tarkempaa tietoa häiriön syystä Facebookilla ei ollut.

BBC:n mukaan Facebook kärsi viimeksi vastaavan laajuisesta häiriöstä vuonna 2008, jolloin sillä oli vain murto-osa nykyisestä käyttäjämäärästä.

Aiheet Facebook
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lehti: Facebook antoi teknologiajäteille kerrottua vapaamman pääsyn käyttäjiensä tietoihin

EU tinkii suunnitelmiaan kurittaa digijättejä uudella verolla – Saksa ja Ranska antoivat ehdotuksen, joka päästää yritykset osin pälkähästä

Lepän kyselytunti käynnissä Facebookissa, nuori maidontuottaja kauhuissaan: "Miten todennäköistä on että Etelä Suomeen tulee cap-tukikatto?"