Kotimaa

Uudessa-Seelannissa useita ihmisiä on kuollut joukkoampumisessa, uhreja kahdessa moskeijassa

Neljä ihmistä on pidätetty tapaukseen liittyen. Poliisi kertoo Twitterissä uskovansa, että syyllisiä on useampia.
Poliisi on kehottanut ihmisiä pysymään sisätiloissa Christchurchin kaupungissa. LEHTIKUVA / AFP

Uudessa-Seelannissa useita ihmisiä on kuollut vakavassa ampumisessa Christchurchin alueella maan Eteläsaarella, vahvistaa maan poliisi. Kuolonuhreja on poliisin tietojen mukaan kahdessa moskeijassa. Neljä ihmistä on pidätetty tapaukseen liittyen. Poliisi kertoo Twitterissä uskovansa, että syyllisiä on useampia.

Poliisi tähdentää, että toistaiseksi on epäselvää, onko myös muita kohteita vaarassa. Poliisi kehottaa alueen ihmisiä pysymään sisätiloissa ja pois moskeijoista koko maassa. Poliisi on hälytetty valtakunnallisesti apuun maan turvallisuuden takaamiseksi.

New Zealand Heraldin mukaan tiedot kuolonuhrien määrästä vaihtelevat yhdeksän ja 27:n välillä. Mohan Ibrahim kertoi lehdelle olleensa sisällä Christchurchin keskustassa sijaitsevassa moskeijassa, kun ampuminen alkoi.

"Ystäviäni on edelleen sisällä. Olen yrittänyt soittaa heille, mutta monet eivät ole vastanneet. Pelkään ystävieni hengen puolesta", hän sanoi.

Radio New Zealandin mukaan kyseisessä moskeijassa oli iltapäivällä noin 300 ihmistä rukoilemassa, kun silminnäkijä kertoi, että sisälle moskeijaan kävellyt mies avasi tulen automaattiaseella. Silminnäkijän mukaan ampujalla oli yllään kypärä, lasit ja armeijatyylinen takki.

Kuolonuhreja on poliisin mukaan myös toisessa moskeijassa keskustan ulkopuolella.

New Zealand Heraldin mukaan yksi ampuja kuvasi videota ampumisen aikana ja kirjoitti viestin, jossa hän luonnehti tekoa "terrori-iskuksi".

Poliisi kertoi aiemmin, että kaikki kaupungin koulut on suljettu tapauksen vuoksi. Useita kaupunkiin johtavia teitä on suljettu, ja myös moskeijoita on kehotettu sulkemaan ovensa.

"Kenenkään tässä maassa ei pidä mennä moskeijaan missään oloissa", sanoi poliisikomisario Mike Bush Guardianin mukaan.

Pääministeri Jacinda Ardern kuvasi tiedotustilaisuudessa tekoa "ennennäkemättömäksi väkivallaksi", jolle ei ole maassa sijaa.

"En voi antaa tässä vaiheessa vahvistusta kuolonuhreista ja loukkaantuneista, mutta on selvää, että tämä on yksi Uuden-Seelannin synkimmistä päivistä", hän sanoi.

Joukkoampumiset ovat Uudessa-Seelannissa harvinaisia. Vuonna 1990 13 ihmistä kuoli joukkoampumisessa pienessä Aramoanan kunnassa maan Eteläsaarella. Maan aselakeja kiristettiin tragedian jälkeen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mistä teemoista EU-parlamentti jatkaa keskustelua seuraavalla vaalikaudellaan? Maatalousrahoitus yksi niistä

Kahdeksan räjähdystä, seitsemän otettu kiinni Sri Lankassa – tulevaksi yöksi ulkonaliikkumiskielto, kuolleiden määrä jatkaa kasvuaan

"Olen kauhistunut ja surullinen siitä, kuinka monta elämää Sri Lankan pommi-iskut veivät"