Kotimaa

Naisleijonat kiinni kullassa: Petra Niemisen osuma hylättiin MM-finaalin jatkoerässä

Suomi pelaa ensimmäistä kertaa naisten MM-finaalissa.
Suomen ja USA:n taistelu MM-kullasta venyi jatkoajalle. Kuvan etualalla Suomen Susanna Tapani ja Yhdysvaltain Megan Keller. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Petra Niemisen osuma jääkiekon naisten MM-finaalissa on hylätty. Nieminen sai Espoon jäähallin hetkeksi kultatunnelmiin ensimmäisessä jatkoerässä.

MM-kisojen loppuottelu venyi jatkoerään 1–1-tasatilanteessa.

Annie Pankowski teki toisessa erässä Yhdysvaltain 1–0-johtomaalin. Susanna Tapani iski Suomen tasoituksen, kun ottelua oli pelattu 38 minuuttia 29 sekuntia.

Suomi pelaa ensimmäistä kertaa naisten MM-finaalissa. Yhdysvallat tavoittelee yhdeksättä maailmanmestaruuttaan.

Kanada saavutti pronssia Espoossa pelattavissa jääkiekon naisten MM-kilpailuissa. Nikkarit kukisti sunnuntain pronssiottelussa Venäjän 7–0. Kanadalle pronssi on ensimmäinen MM- ja olympiatasolla.

Joka kerta aiemmin Kanada on pelannut loppuottelussa. Se on saavuttanut kymmenen maailmanmestaruutta, kahdeksan MM-hopeaa, neljä olympiakultaa ja kaksi olympiahopeaa. Lauantaina Suomi järkytti suurmaata ja kukisti Kanadan välierässä 4–2.

Sunnuntain pronssiottelussa Kanada teki tarvittavan eikä antanut Venäjälle yllätysmahdollisuutta. Nikkarien maalintekijät olivat Natalie Spooner (1+2), Jamie Bourbonnais, Rebecca Johnston (1+1), Jamie-Lee Rattray (1+1), Erin Ambrose (1+1) ja Loren Gabel (2+0).

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jyväskylässä pelaava jääkiekkopuolustaja palaa kesätaukojen aikana traktorin rattiin kotitilalleen Kanadaan

Miljoona virkaa: Eläköön höntsälätkä!

Otto Latvala luisteli Alajärven ulkojäiltä maailmanmestariksi: "Hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa"