Kotimaa

Vihannesten halpeneminen hidasti hieman inflaatiota

Vuoden aikana kallistuivat sähkö ja omakotitalojen peruskorjaus, itse talot halpenivat.
LEHTIKUVA / Viena Kytöjoki
Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievän laskun aiheutti muun muassa vihannesten halpeneminen.

Kuluttajahinnat nousivat maaliskuussa 1,1 prosentin vuosivauhtia, kertoo Tilastokeskus.

Inflaatio hidastui hieman helmikuusta, jolloin kuluttajahinnat nousivat vuositasolla 1,3 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan inflaation lievän laskun aiheutti muun muassa vihannesten halpeneminen.

Helmikuulta maaliskuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,1 prosenttia, mikä johtui muun muassa bensiinin hinnan kallistumisesta.

Maaliskuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, omakotitalon peruskorjauksen, savukkeiden, pankkipalvelumaksujen ja vuokrien kallistuminen.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten matkapuhelinten, televisioiden, omakotitalojen ja lasten päivähoitomaksujen halpeneminen.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli maaliskuussa 1,4 prosenttia, Suomen vastaava inflaatio oli 1,2 prosenttia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vihannesten halpeneminen hillitsi inflaatiota toukokuussa

Euroalueen inflaatio hidastui jyrkästi toukokuussa – alas puoli prosenttiyksikköä

Bensiinin ja sähkön hinta vauhdittivat inflaatiota huhtikuussa