Kotimaa

Norjassa jo päivän toinen suuri maastopalo

Lähialueilla asuvia ihmisiä on evakuoitu, mutta evakuoitujen määrästä ei ollut loppuiltapäivästä varmuutta.
Aiemmin aamulla Norjan etelärannikolla sijaitsevassa Sokndalin kunnassa taisteltiin suurta metsäpaloa vastaan. LEHTIKUVA/AFP

Norjan etelärannikolla sijaitsevassa Sokndalin kunnassa roihusi keskiviikkona suuri metsäpalo, joka uhkasi aamupäivällä levitä vanhoista puutaloista tunnettuun Sogndalsstrandiin, joka on yksi Norjan suurimmista turistikohteista.

Tuskin oli tämä palo iltapäivään mennessä saatu hallintaan, kun maan pohjoisosissa Roanin kunnassa lähti leviämään uusi laaja maastopalo. Norjan yleisradion NRK:n mukaan Roanin rannikolla alkanut palo ei vielä alkuillasta ollut hallinnassa. Palo uhkasi useita rakennuksia.

Roanin alueelle lähetettiin sammutushelikopteri, ja alueen ihmisiä evakuoitiin. Evakuoitujen määrästä ei NRK:n mukaan ollut vielä alkuillasta varmuutta.

Myös aamupäivällä levinneessä Sokndalin palossa käytettin yhteensä kuutta helikopteria. Palon alta evakuoitiin yhteensä lähes 150 asuintaloa. Evakuoidut pääsivät palaamaan koteihinsa myöhemmin päivällä, kertoi NRK. Palon arvioitiin levinneen yli 30 neliökilometrin alueelle.

Myös Ostfoldin läänissä taisteltiin päivän mittaan useita maastopaloja vastaan, NRK kertoi.

Myös Ruotsissa paloi keskiviikon mittaan eri puolilla maan eteläosaa. Paloista kymmenkunta oli vakavia, mutta ne saatiin hallintaan, kertoivat viranomaiset.

"Tarkkaa syttymissyytä ei tiedetä, mutta kaikki palot ovat ihmisten aiheuttamia. Ne voivat olla makkaranpaiston tai metsäkoneiden sytyttämiä", sanoi Ruotsin turvallisuusviraston operatiivinen johtaja Jakob Wernerman.

Turvallisuusviraston mukaan Ruotsi on viime vuotta paremmin valmistautunut suurpalojen varalta. Sammutushelikopterit saadaan viraston mukaan nyt ilmaan 90 minuutissa ja niitä on määrä sijoittaa alueille, joiden paloriski on suurin.

Viime vuoden kuivan ja kuuman kesän aikana Ruotsissa riehuivat nykyhistorian suurimmat metsäpalot. Jos kevätsää jatkuu yhtä kuivana ja lämpimänä kuin nyt, voi uusia suurpaloja olla tulossa.

Ruotsin eteläosassa on voimassa maastopalovaroitus ja avotulen teko on monissa lääneissä kielletty. Kauppaketjut Coop ja Ica ovat ilmoittaneet, että ne lopettavat kertakäyttögrillien myynnin tulipalovaaran takia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Museojuna Ukko-Pekka sytytti kolme maastopaloa reitillään Ylä-Savossa

Sadan hehtaarin turvesuopalon sammutus jatkuu Taipalsaarella pitkälle iltapäivään – tuulen yltyessä palo voi uhata myös rakennuksia

Video: Ruotsissa kertakäyttögrilleistä ollaan jo luopumassa – Suomessakin muistutetaan maastopalojen vaarasta