Kotimaa

Kaleva: Oululaiskauppakeskusta uhattu jälleen

Viime viikolla kerrottiin myös muista kauppakeskuksiin ja kouluihin kohdistuneista uhkausviesteistä.
Poliisi partioi Valkean edessä viime sunnuntaina edellisen uhkauksen takia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Oulun kauppakeskus Valkeaa kohtaan on jälleen esitetty uhkaus. Oulun poliisi vahvisti asian STT:lle sunnuntain vastaisena yönä.

Sunnuntaiaamuna päivystävä tutkinnanjohtaja Tuomas Tuuponen Oulun poliisista kertoo STT:lle, että uhkaus on ladattu anonyymiin Tor-verkkoon perjantaina, josta se levisi sosiaalisiin medioihin kuvakaappauksena. Uhkauksessa puhutaan sunnuntaista, eli tästä päivästä.

"Jos minulla on oikeat tiedot, niin se uhkaus on jo poistettu Tor-verkosta", sanoo Tuuponen.

Uhkauksesta on tehty rikosilmoitus.

Tuuponen sanoo, että poliisi ei voi olla reagoimatta tämän tyyppisiin asioihin, mutta jatkaa, että poliisi ei myöskään kerro yksityiskohtia siitä, miten se asiaan reagoi.

"Emme sulje Valkean aluetta, mutta emme myöskään kerro, miten me taktisesti reagoimme uhkaan", Tuuponen sanoo.

Tuuponen toteaa, että on hyvä, että ihmiset reagoivat uhkauksiin netissä ja kertovat niistä poliisille.

"On hienoa, että kansalaiset hoksaavat tällaiset uhkaukset – ei poliisikaan voi kaikkea huomata."

Tuuponen sanoo, ettei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta siihen onko hyvä vai huono asia, että ihmiset levittävät eteenpäin uhkauksia sosiaalisissa medioissa.

"Me elämme melko avoimessa yhteiskunnassa, ja sosiaalisen median voima on aika iso. Ei se meidän tutkintaamme häiritse, mutta toisaalta se voi ruokkia uhkauksen tekijän tarkoitusperää, että hän saa julkisuutta", Tuuponen miettii.

Mitä sitten tehdä, jos törmää uhkausviestiin netissä?

"Uhkausviesti kannattaa tallentaa, valokuvata vaikka ellei muuta keksi, ja toimittaa lähimpään poliisiin. Ihan samoin jos kohtaa rikoksen reaalimaailmassa."

Viimeksi oululaiskauppakeskusta uhattiin reilu viikko sitten. Uhkaus tehtiin anonyymissä Tor-verkossa, ja se kohdistui viime viikon sunnuntaihin. Poliisi partioi tuolloin näkyvästi kauppakeskuksessa, mutta mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei havaittu.

Viime viikolla kerrottiin myös muista kauppakeskuksiin ja kouluihin kohdistuneista uhkausviesteistä.

Muun muassa Satakunnassa Länsi-Porin kouluun ja Ulvilan yhteiskouluun kohdistettiin uhkauksia.

Espoossa puolestaan otettiin aiemmin viime viikolla kiinni mies epäiltynä Matinkylän kauppakeskus Isoon Omenaan kohdistuneesta uhkauksesta. Myöhemmin parikymppinen mies myönsi poliisikuulustelussa kirjoittaneensa uhkausviestin.

Ensimmäisenä uhkauksesta Valkeaa kohtaan kertoi Kaleva.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsätöiden yhteydessä löytyi osittainen pääkallo – Poliisi kertoo nyt, mitä tutkimuksissa selvisi

Poliisijohtajat puolustelevat Porvoon poliisiampumistapauksen niukkaa tiedottamista: "Tehtävämme ei ole tuottaa julkisuuteen jännitysnäytelmää"

Kahta poliisia ammuttiin Porvoossa – tutkitaan murhan yrityksinä