Kotimaa

JSN antoi langettavat päätökset Keskisuomalaiselle ja Savon Sanomille – Kysymyksessä on mediaa puhuttanut Postin kantelu

Pääkirjoituksissa vaadittiin yhteiskunnalta toimia Postin toiminnan rajoittamiseksi suhteessa sen kilpailijoihin, joihin myös lehtiä julkaiseva konserni lukeutuu.
Jarkko Sirkiä
Posti kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien pääkirjoituksista.

Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) antoi toukokuun kokouksessaan keskiviikkona langettavat päätökset kahdesta media-alalla puhututtaneesta kantelusta.

Postin sidosryhmäjohtajan tekemien kanteluiden mukaan Keskisuomalaisen ja Savon Sanomien olisi pitänyt kertoa Postia kritisoivissa pääkirjoituksissaan, että lehtiä julkaiseva konserni on Postin kilpailija postinjakelumarkkinoilla.

JSN tulkitsi langettavissa päätöksissään, että pääkirjoituksissa vaadittiin yhteiskunnalta toimia Postin toiminnan rajoittamiseksi suhteessa sen kilpailijoihin, joihin myös lehtiä julkaiseva konserni lukeutuu.

Kyseessä oli JSN:n mukaan lehtikonsernille ja sen omistajille niin merkittävä asia, että siitä olisi pitänyt kertoa avoimesti lukijoille pääkirjoituksen yhteydessä.

Helsingin Sanomat sai kuitenkin vapauttavan päätöksen uutisjutusta, jossa kansalaiset kritisoivat Postin toimintaa.

JSN:n mukaan kyseessä oli tavanomainen, kuluttajille tärkeitä peruspalveluja monipuolisesti käsittelevä uutinen. Siinä ei ollut tarpeen erikseen kertoa, että lehden konsernilla on Postin palveluiden kanssa kilpailevia toimintoja.

MT uutisoi Postin kantelusta helmikuussa: JSN-kantelu Keskisuomalaisen pääkirjoituksesta – "Kritisoi Postin hinnoittelua ja pyrki samalla nousemaan jakelun markkinajohtajaksi"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Posti paransi hieman tulostaan – kirjeet vähenevät, paketit lisääntyvät

Miksi MT ei tule?

Yleispalvelukirjeiden tarjouskilpailu päättyi: Posti ei saanut kilpailijaa