Kotimaa

MTV:n kakkajutun kuvitus herättää paheksuntaa – näin päätoimittaja kommentoi

Kuvituksena uutisessa on maaseutuaiheinen kuvituskuva, jossa on peräkärryllä varustettu traktori sekä puimuri.
Kuvakaappaus MTV:n sivuilta
MTV Uutisten vastaava päätoimittaja myöntää, ettei jutun kuvitus onnistunut.

MTV Uutiset julkaisi eilen tiistaina uutisen Lappeenrannassa sattuneesta onnettomuudesta, jossa suuri määrä ihmisulostetta levisi autotielle. Uutisessa kerrotaan, että ihmisulosteesta valmistettua, kuivattua jätevesilietettä oltiin kuljettamassa puhdistuksesta kompostointilaitokselle, jossa ylijäämälietteestä oli määrä valmistaa multaa.

Kuvituksena uutisessa käytettiin maaseutuaiheista kuvituskuvaa, jossa on peräkärryllä varustettu traktori sekä puimuri.

Uutisen kuvitus on herättänyt paheksuntaa, sillä uutinen ei liity millään lailla maatalouteen, vaikka kuvituksesta voi näin ymmärtääkin.

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Tomi Einonen myöntää Maaseudun Tulevaisuudelle, ettei jutun kuvitus ole onnistunut. Hänen mukaansa asiasta on keskusteltu toimituksessa.

"Ei tietysti ollut paras mahdollinen kuvavalinta. Juttu on tehty illalla, eikä meillä tietenkään juuri tästä kasasta kuvaa ole. Silloin se on ihan normaali tapa, että haetaan kuvituskuvaa", Einonen sanoo.

Einonen korostaa, ettei kuvavalinnan taustalla ole mitään piiloagendaa.

Kuvavalinnan tiimoilta MTV Uutisiin on tullut vastaavan päätoimittajan mukaan muutama soitto tai sähköposti.

"Harmi, jos ihmiset ovat pahoittaneet mielensä. Ei se tietenkään ole tarkoitus", hän sanoo.

MTV Uutiset: Viisi tonnia ihmiskakkaa levisi autotielle Lappeenrannassa – ”Pientareella voi ilmetä vähän hajuhaittaa”

Juttua muokattu 22.5. kello 15.37: Juttua päivitetty Tomi Einosen laajemmilla kommenteilla.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ylen A-talkista tuttu Jan Andersson siirtyy MTV:lle uutisankkuriksi

Pöllölaakson Asterix vaihtoi puolta

Timo Kivinen nimitettiin uudeksi Puolustusvoimain komentajaksi