Kotimaa

Lohen hinnat voimakkaassa nousussa – leväkukinnot tappavat kaloja Norjan lohifarmeilla

Kalastusviranomaisten mukaan kukinta ei ole ohi ja kuolleiden lohien määrä voi asiantuntijoiden mukaan nousta vielä paljon korkeammalle.
Lehtikuva/Roni Rekomaa
Levän tekemät tuhot ovat johtaneet lohen hintojen voimakkaaseen nousuun. Hinnat ovat nousseet kuluvan viikon aikana jo 5,7 prosenttia.

Pohjois-Norjassa miljoonat lohet ovat kuolleet leväkukinnan vuoksi, kertoo Norjan kalastusviranomainen.

Lohia on kuollut yli 10 000 tonnin edestä vuonoaitauksiinsa Nordlandin ja Tromssan lääneissä, viranomainen arvioi tiistaina. Kuolleiden lohien määrä tarkoittaa kymmenien miljoonien eurojen taloudellista menetystä paikallisille kalatarhureille.

Lohia tappava levä kuuluu Chrysochromulina-tarttumalevien sukuun. Tämä fytoplanktoni on tavallinen näky Norjan vesissä, mutta tietyissä olosuhteissa se voi kukkia ja tukehduttaa kalat häkkeihinsä. Maan kalastusviranomaisen mukaan viranomaisilla on ongelmia kukinnan hallintaan saamisessa.

Kalastusviranomaisten mukaan kukinta ei ole ohi ja kuolleiden lohien määrä voi asiantuntijoiden mukaan nousta vielä paljon korkeammalle.

Levän tekemät tuhot ovat johtaneet lohen hintojen voimakkaaseen nousuun. Hinnat ovat nousseet kuluvan viikon aikana jo 5,7 prosenttia.

Norjan on maailman johtava viljellyn lohen tuottaja. Vuonna 2018 maa tuotti yhteensä 1,3 miljoonaa tonnia lohta. Nykyisiä levätuhoja vastaava tapaus sattui Norjassa viimeksi vuonna 1991.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lohi-caesarsalaatti

Kanootilla korpeen – löytöretki riuskakinttuiselle

Video: "Ei varmasti jaksa kukaan metsästää, jos ei koskaan saa saalista – silti 95 prosenttia on sitä kaikkea muuta"