Kotimaa

Kanatilallinen kertoo syöttäneensä koiralleen vain muutaman elävän tipun vuodessa – syyttäjä vaatii rangaistusta eläinsuojelurikoksesta

Nainen ja mies kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Mies sanoo, ettei tiennyt vuonna 2012 tulleesta häkkikiellosta ennen kuin eläinlääkäri kertoi siitä tarkastuksesta vuonna 2016.
Kuvituskuva

Syyttäjä vaatii satakuntalaisille kanalan pitäjille tuntuvaa sakkorangaistusta kanojen huonon kohtelun takia. Syyttäjän mukaan nainen ja mies ovat aiheuttaneet muniville kanoille tarpeetonta kärsimystä muun muassa pitämällä niitä virikkeettömissä häkeissä. Syytteen mukaan tämä on ollut kiellettyä vuodesta 2012.

Häkeissä olleet 6 500 kanaa ovat syyttäjän mukaan kärsineet huonosta hygieniasta.

"Vastaajat ovat laiminlyöneet tilojen, laitteiden ja välineiden puhdistamisen ja desinfioimisen säännöllisesti ja aina, kun niiden pitotila on tyhjennetty ja ennen kuin uusi kanaerä on tuotu sisään sillä seurauksella, että munivien kanojen pitopaikka on ollut erittäin likainen ja hämärä", syytteessä sanotaan.

Osassa häkeistä on ollut kuolleita kanoja elävien seassa.

Lisäksi syyttäjän mukaan mies on syöttänyt koirille kuolleita ja vielä elossa olevia sairaita tipuja ja rikkonut näin eläinten lopettamisesta annettuja säännöksiä.

Lisäksi linnut ovat syyttäjän mukaan saaneet sähköiskuja juomapaikalta. Kanoilla oli myös liian vähän tilaa, eikä niille ollut annettu tarpeeksi ruokaa, syytteessä sanotaan.

Syytteen mukaan eläinsuojelurikos ajoittuu vuosille 2014–2016.

Nainen ja mies kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Mies sanoo, ettei tiennyt vuonna 2012 tulleesta häkkikiellosta ennen kuin eläinlääkäri kertoi siitä tarkastuksesta vuonna 2016. Hän kiistää laiminlyöneensä tietoisesti häkkien puhdistusta ja sanoo, että kuolleet kanat on siivottu pois päivittäin.

Mies sanoo kirjallisessa vastauksessaan myös, ettei tiennyt elävien untuvikkojen syöttämisen koiralle olleen väärin. Lisäksi hän sanoi, että koira saa syödä vain muutaman elävän tipun vuodessa. Tiput ovat miehen mukaan koiran suurta herkkua.

"Koira nielaisee sen kerralla sekunnin murto-osassa. Toimenpiteestä ei aiheudu vastasyntyneelle untuvikolle mitään kipua taikka tuskaa tai kärsimystä", vastauksessa sanotaan.

Mies myös kiistää kanojen saaneen sähköiskuja. Hänen mukaansa kanoilla käytössä olleen tilan suhteen hän on vain luottanut häkkivalmistajan kertomaan siitä, kuinka monta kanaa häkissä saa olla.

Nainen kiistää syytteen sillä perusteella, että hän ei ole ollut vastuussa yrityksestä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nopeat muutokset tuottajan arkea

Yle: Laaja koirasusiin ja susien salakuljetuksiin liittyvä rikoskokonaisuus siirtyi syyteharkintaan

Pirkanmaalla verrattain paljon eläinsuojelurikoksia – MTK:n edustajan mukaan valvonta on tiukkaa ja mielivaltaista, mikä lisää viljelijöiden pahoinvointia