Tutkimus: Suomalaiset haluaisivat nukkua tunnin nykyistä pidempään – unilääkäri kertoo vinkit miten se onnistuu - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Tutkimus: Suomalaiset haluaisivat nukkua tunnin nykyistä pidempään – unilääkäri kertoo vinkit miten se onnistuu

Kyselytutkimukseen vastanneista 27 prosenttia kertoi tuntevansa syyllisyyttä liian vähäisistä yöunista.
Kari Salonen
Vähäisten yöunien aiheuttama väsymys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin ja terveyteen, mutta altistaa myös muille vahingoille.

LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan suomalaiset tarvitsisivat tunnin lisää yöunta, jotta tuntisivat itsensä levänneeksi. Etenkin ruuhkavuosia elävät kokevat, että nukkuminen ei aina ole omissa käsissä. LähiTapiola lähetti asiasta tiedotteen torstaina.

Unilääkäri Henri Tuomilehto neuvoo elämään terveellisesti, syömään hyvin ja lopettamaan illalla koneen ääressä istumisen.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastanneista 27 prosenttia kertoi tuntevansa syyllisyyttä liian vähäisistä yöunista. Vähäisten yöunien aiheuttama väsymys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin ja terveyteen, mutta altistaa myös muille vahingoille.

"Nukumme vähemmän ja huonommin kuin koskaan ja vaikka unesta puhutaan nykyään paljon, yli puolet suomalaisista kokee olevansa väsynyt. Vaikka paljon nukkumiseen liittyvistä asioista on aivan omissa käsissä, myös varsinaiset unihäiriöt yleistyvät ja ne ovat sairaus, jota täytyy tutkia", LähiTapiolan asiakasomistajien Elämänturvaillassa puhunut Tuomilehto sanoo.

Suomalaiset kertovat nukkuvansa keskimäärin hieman yli seitsemän tunnin yöunia, vaikka kyselyn mukaan keskimäärin suomalaiset arvioivat tarvitsevansa 8,1 tunnin yöunet tunteakseen olonsa levänneeksi.

Tuomilehdon mukaan uni on osa fysiologiaa. Se sääntelee aineenvaihduntaa. Väsynyt vartalo menee säästöliekille eli jos ihminen ei nuku, liikkumisen ja syömisen hyödyt voivat jäädä saamatta.

"Kun nukuttaa, pitää mennä nukkumaan. Myös nukkuminen on laatuaikaa, sillä se parantaa jaksamista myös parisuhteessa. Mieti myös kaksi kertaa, mihin käytät viikonloppuna aikaa. Kaikkea ei voi saada eli priorisoi."

Unilääkärin vinkit parempaan yöuneen:

1. Säännöllinen unirytmi: mene ajoissa nukkumaan ja luo itsellesi säännöllinen arkirytmi.

2. Illan tulisi olla vuorokauden mukavin hetki - Luo omat itsellesi sopivat rauhoittavat iltatoimet: vältä työasioita ja sosiaalista mediaa juuri ennen nukkumaanmenoa. Hengitys- ja rentouttamisharjoitukset voivat auttaa.

3. Pimeys, hiljaisuus ja viileys: ylimääräiset aistiärsykkeet, kuten valoisuus ja äänet häiritsevät unta.

4. Vältä alkoholia ja kofeiinia: alkoholin nauttiminen ennen nukkumaanmenoa heikentää jo pieninä määrinä unen laatua.

5. Hae tarvittaessa apua: uniongelmien jatkuessa käänny lääkärin tai terveydenhuollon ammattilaisen puoleen.

Lue lisää

Kittilän liikenteessä vammautuu suhteessa eniten ihmisiä – Pohjois-Suomi johtaa synkän tilaston kärkeä

Joka kolmas suomalainen myöntää laiminlyövänsä pelastusviranomaisten suosituksia: Joissain kodeissa olevia palosammuttimia ei ole tarkastettu ikinä

Miksi en saa unta? Kaupungeissa nukutaan huonommin kuin maaseudulla, mutta joskus unettomuudesta on jopa hyötyä – "Suden hetken yö voi olla merkki paremmasta päivästä"

Ilmastonmuutos voi tehdä riskikohteiden vakuuttamisen mahdottomaksi: "Ei pidä luulla, että aina ja ikuisesti voi vakuuttaa minkä tahansa kohteen"