Kotimaa

Uutissuomalainen: "Ympäristörikollisuus on paljolti piilorikollisuutta"– nyt juttujen määrä on kasvanut merkittävästi

Viime vuonna syyteharkintaan eteni yhteensä 91 juttua.
Oikeudessa on puitu viime vuosina muun muassa Talvivaaran ympäristörikosjuttua. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA

Syyttäjälle saakka edenneiden ympäristön turmelemiseen liittyvien juttujen määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten viiden vuoden aikana, kertoo Uutissuomalainen.

Viime vuonna syyteharkintaan eteni yhteensä 91 juttua. Vuonna 2017 syyteharkintaan eteni 79 juttua, ja viisi vuotta sitten viitisenkymmentä.

Törkeitä ympäristön turmelemisia oli toissa vuonna kolme ja viime vuonna kymmenen.

Ympäristörikoksiin erikoistunut kihlakunnansyyttäjä Heidi Nummela kertoi Uutissuomalaiselle, että kasvu selittyy pitkälti viranomaisten aktivoitumisella.

"Ympäristörikollisuus on paljolti piilorikollisuutta. Poliisi ei tapauksia aktiivisesti etsi, vaan ne tulevat esiin viranomaisvalvonnan yhteydessä tai yksittäisten ihmisten ilmoitusten perusteella", Nummela kertoo Uutissuomalaiselle.

Syyttäjälle saakka siirtyy vain kolmasosa kaikista poliisille ilmoitetuista ympäristörikosepäilyistä. Nummela kertoo Uutissuomalaiselle, että laittomuuksia löytyisi enemmän, jos viranomaisilla olisi resursseja tapauksien etsimiseen ja tutkintaan.

Ruotsissa ilmoitetaan kymmenen kertaa enemmän ympäristörikosepäilyjä kuin Suomessa. Nummelan mukaan Ruotsissa ympäristöviranomaisen täytyy ilmoittaa poliisille kaikki havaitsemansa laittomuudet. Suomessa vastaavalla viranomaisella on harkintavaltaa.

Ongelmia saatetaan yrittää ratkaista hallinnollisin keinoin.

Nummelan mukaan ympäristöviranomaisia on kannustettu tekemään rikosilmoituksia tapauksissa, joissa menettely on toistuvaa ja piittaamatonta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nordean rahanpesututkinta lopetettiin – Suursijoittaja Bill Browderin mukaan suomalaisviranomaiset luovuttivat

Pohjanmaalaista siemenpakkaamoa epäillään väärennetyistä vakuustodistuksista ja luomusäännösten rikkomisesta

Pudasjärveläiselle traktorikuskille tuomio pyöräilijän yli ajamisesta – Kaksikolla erimielisyyksiä vuosien ajan