Kotimaa

Suomalainen ratkaisu kapean vyötärön saavuttamiseksi voi yllättää

Vartti hulavanteen pyöritystä päivässä parantaa terveyttä
Johannes Tervo
Hulavannetta pyörittämässä peruspalvelujohtaja Tanja Penninkangas (vas), ja SPR:n Päivi Lautamaja. Vuoroaan odottelee SPR:n Lahja Halla-aho (2.vas) ja Alajärven voimistelun ja liikunnan Terhi Herrala (oik)

Hulavanteen pyörittäminen toimii korvaavana vaihtoehtona esimerkiksi kävelylle.

Hulavanteen pyörittäminen vartin verran vaikuttaa terveyteen myönteisesti kertoo tuore tutkimus.

Helsingin yliopiston Hannele Yki-Järvisen vetämä rasvamaksatutkimuksen työryhmä tutki hulavanteen pyörittämisen terveysvaikutuksia.

Tutkimuksessa 55 ylipainoista naista jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä pyöritti kuuden viikon ajan 1,5 kilon painoista hulavannetta 13 minuttia päivässä, toinen ryhmä käveli noin 10 000 askelta päivässä. Tämän jälkeen ryhmät vaihtoivat liikuntalajia keskenään seuraaviksi kuudeksi viikoksi.

"Hulavannetta pyörittäneillä vyötärönympärys pieneni merkittävästi kävelyyn verrattuna", kertoo työryhmässä väitöskirjaansa tekevä lääketieteen lisensiaatti Mari Lahelma.

Yki-Järvinen lisää, että myös kävely toi myönteisiä vaikutuksia: kävelijöillä verenpaine laski hieman ja hyvän HDL-kolesterolin arvot nousivat hieman.

"Hulavanteen käyttö on ensisijaisesti lihaskuntoharjoittelua, kävely taas lisää hapenottokykyä", professori vertaa.

Yki-Järvinen kertoo halunneensa selvittää, voiko hulavanteen pyörityksestä olla hyötyä keskivartalon ja vyötärön lihomisen ehkäisyssä.

"Tulokseksi tuli, että kyllä voi. Mittasimme koeryhmän keskivartalon lihas- ja rasvapitoisuutta. Hulavanteen käyttö uudelleenmuokkasi keskivartaloa. Vyötärön ympärys pieneni keskimäärin kolme senttiä, ja lihasmassa kasvoi."

Professorin mukaan hulavanteen pyöritys vähensi pahanlaatuisen LDL-kolestarolin määrää.

"Huonon kolesterolin vähentämisessä saadaan samansuuntaisia tuloksia kuntosaliharjoittelulla."

Vanne olisi Yki-Järvisen mukaan käyttökelpoinen myös miehille.

"Naapuristoni eräs mies kertoi, että hän sai hulavanteella selkäkipunsa hellittämään."

Suomessa, kuten muuallakin länsimaissa, on keskivartalolihavuus lisääntynyt. Vatsaonteloon kertynyt rasva on riski monen sairauden kehittymiselle.

"Keskivartalon muokkaaminen pienemmäksi on monen toivelistalla. Voisi olla hyvä idea pyörittää vähän vannetta, kun katsoo talvella tv-uutisia – tai samalla, kun viettää kesälomaa rannalla", Yki-Järvinen visioi.

Professori myöntää, että maksa-arvoja eivät hulavanteen käyttö tai kävely kohentaneet yhteensä 12 viikon tutkimusjakson aikana.

"Jos seuranta olisi jatkunut pitempään, ehkä nekin arvot olisivat parantuneet."

Yki-Järvinen arvioi, että hulavanteen ottaminen tutkimusaiheeksi on saattanut aiheuttaa tiedepiireissä kulmakarvojen kohottelua.

"Olen itse suhteellisen vakavasti otettava tiedenainen. Tämä saattaa olla siitä vähän sivussa, mutta tuloksemme kyllä kelpasivat nyt kansainväliseen tiedelehteen", professori myhäilee.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Näin tuet lapsen koulunkäyntiä: Juhli koulumatkan pyöräilevää tai kävelevää lasta, arkiliikunta tukee koulumenestystä

Liikutko vähintään puoli tuntia kevyesti viikon aikana? Se suojaa sinua tehokkaasti tappavimmalta aivoverenkiertohäiriöltä

Selvityksen hälyttävä tulos: Joka viides suomalainen ei harrasta minkäänlaista liikuntaa – aika vierähtää ruudun äärellä töissä ja vapaa-ajalla