Kotimaa

Mielenterveysongelmat olivat viime vuonna alle 30-vuotiaiden yleisin sairausloman syy

Mielenterveyden ongelmista aiheutuneiden sairauspoissaolojen määrä on Terveystalon mukaan kasvanut 35 prosentilla vuosien 2016 ja 2018 välillä.
Stiina Hovi, Jukka Pasonen
Ylilääkäri Palosen mukaan työyhteisön tuki on monissa työpaikoissa ohentunut esimerkiksi työnteon muuttuessa entistä mobiilimmaksi ja itseohjautuvammaksi. Tämä kehitys lisää Palosen mukaan riskiä mielenterveyden ongelmiin.

Terveyspalveluyhtiö Terveystalon datan perusteella mielenterveyden ongelmat, kuten masennus, ahdistus ja unihäiriöt, olivat viime vuonna 20–29-vuotiailla yleisin syy sairauspoissaoloille.

Mielenterveyden ongelmista johtuvien sairauspoissaolojen määrä on Terveystalon potilasdatan mukaan kasvanut kolmen viime vuoden ajan voimakkaasti myös kolmi- ja nelikymppisten ikäluokissa. Yli 50-vuotiailla näiden sairauspoissaolojen määrä on sen sijaan pysynyt jokseenkin samana viime vuosina. Muutos on ollut nopea, sillä vielä kolme vuotta sitten alle ja yli 50-vuotiaiden välillä ei ollut merkittävää eroa mielen pahoinvoinnissa.

"Työelämän vaatimusten koventuminen yhdistettynä elämän murrosvaiheisiin näyttää olevan haastava yhtälö paitsi monille parikymppisille, myös yli 30-vuotiaille. Nuoret aikuiset elävät psykososiaalisesti kuormittavaa vaihetta, kun he samaan aikaan raivaavat omaa paikkaansa työelämässä, etsivät kumppania tai perustavat perhettä", Terveystalon työterveyden ylilääkäri Unto Palonen sanoo tiedotteessa.

Mielenterveyden ongelmista aiheutuneiden sairauspoissaolojen määrä on Terveystalon mukaan kasvanut 35 prosentilla vuosien 2016 ja 2018 välillä.

Ylilääkäri Palosen mukaan työyhteisön tuki on monissa työpaikoissa ohentunut esimerkiksi työnteon muuttuessa entistä mobiilimmaksi ja itseohjautuvammaksi. Tämä kehitys lisää Palosen mukaan riskiä mielenterveyden ongelmiin.

"Kasvavat luvut kertovat myös siitä, että ihmiset hakevat nykyään aiempaa herkemmin apua työelämän paineisiin ja osaavat tunnistaa oman jaksamisensa rajat paremmin. Myös yhä useampi työnantaja on herännyt huolehtimaan varhaisesta välittämisestä, mikä näkyy meillä mielen hyvinvoinnin palvelujen kysynnän selvänä kasvuna", hän sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Terapiatakuu ylitti viime viikolla 50 000 kannattajan rajan –toteuttaminen vaatisi satoja terapeutteja

Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta eduskuntaan – tällä hetkellä vain puolet saa tarvitsemaansa hoitoa

Nuorten oireilusta vastuu on aikuisilla