Kotimaa

Lämpöpumppubuumin kääntöpuoli: Isännöitsijät rahastavat, taloyhtiöt kieltävät asennuksia väärin perustein, kertoo yhdistys

Ilmalämpöpumppujen asennusbuumi kerrostaloihin on johtanut siihen, että osa isännöitsijöistä on alkanut rahastaa valvonnalla, Suomen Lämpöpumppuyhdistys kertoo.
Jaana Kankaanpää
Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan taloyhtiön lupa.

Viime kesän helteet ovat vilkastuttaneet ilmalämpöpumppujen ja jäähdyttimien kauppaa erityisesti kerrostaloasuntoihin.

Noin 20 000 kerrostaloasuntoon on jo asennettu jäähdytys, tänä vuonna niitä asennetaan 10 000 lisää.

Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan taloyhtiön lupa.

"Kaikissa taloyhtiöissä homma ei kuitenkaan suju", toteaa Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ryn toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen tiedotteessa.

Taloyhtiön kiellot ovat Hirvosen mukaan yleensä perustelemattomia, väärin perusteltuja, perehtymättömiä tai perusteena on mielipiteitä. Todellisia esteitä asentamiselle löytyy harvoin.

"Jotkut isännöitsijät ovat keksineet oivan rahastuksen paikan. Ilmalämpöpumpun asennuksen valvonnasta hurjimmat isännöitsijän esittämät laskut ovat olleet jopa pöyristyttävä 500 euroa."

Yleensä tällaista valvontaa taloyhtiön taholta ei edes tarvita, SULPU tiedottaa. Isännöitsijällä ei ehkä ole parasta mahdollista asiantuntemusta valvontaan ja käytännössä asialliset ilmoitukset taloyhtiölle riittävät. Niiden käsittelyt pitää taloyhtiön sopia kuuluvaksi isännöitsijän normaaliin toimenkuvaan.

Viime kesän pitkittynyt helleaalto aiheutti Suomessa noin 380 ennenaikaista kuolemaa. Mitä, jos vastaava määrä uhreja olisi paleltunut lämmityksen puutteen vuoksi, SULPU kysyy.

SULPU vetoaakin taloyhtiöiden hallituksiin ja yhtiökokouksiin asiallisen lupakäsittelyn puolesta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Koneviesti: Vältä sisäilmaongelmat – näin käytät ilmalämpöpumppua oikein

Lämpöpumppuja myytiin viime vuonna 62 000 kappaletta – Lämpöpumppujen kokonaismäärä lähenee miljoonaa

Ilmalämpöpumppu autotalliin alle kahdella tonnilla – verovähennys kuittaa osan kuluista pois