POSTIN LAKKO: MT:n artikkelit ja näköislehti nyt kaikkien luettavissa ilmaiseksi – näköislehteen pääset tästä
Kotimaa

Saimaalle verkkokieltoa vaativa aloite etenee eduskuntaan – 50 000 nimeä alle kahdessa vuorokaudessa

Aloite vaatii, että verkkokalastus kielletään saimaannorpan levinneisyysalueella Saimaalla kokonaan ympäri vuoden.
Jussi Nukari
Kansalaisaloite haluaa tehostaa saimaannorpan suojelua kieltämällä verkkokalastuksen kokonaan norpan levinneisyysalueella.

Kansalaisaloite verkkokalastuksen kieltämisestä saimaannorpan levinneisyysalueella saavutti 50 000 nimeä. Keskiviikkoiltana perustettu aloite keräsi tarvittavat nimet alle kahdessa vuorokaudessa. Aloite etenee nyt eduskunnan käsiteltäväksi.

Tällä hetkellä verkkokalastuksen rajoitus on voimassa huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun saakka. Aloite vaatii, että verkkokalastus kielletään saimaannorpan levinneisyysalueella Saimaalla kokonaan ympäri vuoden.

Heinäkuun ensimmäisinä päivinä jo neljä kuuttia on hukkunut verkkoihin.

Tänä vuonna Metsähallituksen pesälaskennan mukaan syntyi 67 kuuttia, mutta luku saattaa olla tätä suurempi, sillä heikot jäät haittasivat pesälaskijoiden työtä. Saimaannorppien kokonaismäärä on 380–400.

Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti torstaina perustavansa työryhmän pohjustamaan vuoden 2021 kalastusrajoitusasetuksen valmistelua. Tavoitteena on vahvistaa saimaannorpan suojelua yhdessä alueellisten toimijoiden kanssa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ilotulitteiden kuluttajakieltoon tähtäävä kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle – stressaavat eläimiä, roskaavat ja aiheuttavat vammoja ja paloja

Kansalaisaloite kannabiksen käytön dekriminalisoinniksi keräsi 50  000 allekirjoitusta

Poliitikkojen pilaama aloite