POSTIN LAKKO: MT:n artikkelit ja näköislehti nyt kaikkien luettavissa ilmaiseksi – näköislehteen pääset tästä
Kotimaa

Suomalaiset matkustivat entistä enemmän – myös lentäen

Ilmastoahdistus ei näy Finnairin matkustajatilastoissa.
Heikki Saukkomaa
Esimerkiksi Finnair myi kesäkuussa lähes 1,4 miljoonaa matkaa.

Finnairin kuukausittainen matkustajamäärä nousi kaikkien aikojen ennätystasolle kesäkuussa: yhtiö myi lähes 1,4 miljoonaa matkaa, mikä on yli kymmenes vuodentakaista enemmän. Eikä Finnair ole ainoa lentoyhtiö, jolla menee Suomessa hyvin: Finavian matkustajatilastojen mukaan suomalaiset lentävät tänä päivänä entistä enemmän.

Viime aikojen keskustelu ilmastonmuutoksesta ei ainakaan tilastojen valossa kerro suomalaisten ilmastoahdingosta. Finavian teknisen johtajan Henri Hanssonin mukaan viime vuodet ovat olleet Finavialle vahvan kasvun aikaa.

Samaan aikaan Ruotsissa Swedavian matkustajamäärät ovat olleet koko alkuvuoden ajan selvässä laskussa.

Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät hipoivat viime vuonna 21:tä miljoonaa, ja tämän vuoden toukokuuhun mennessä matkustajia oli ollut jo 8,6 miljoonaa. Kesäkuun tilastoja ei ole vielä julkaistu, mutta Hanssonin mukaan luvut ovat linjassa alkuvuoden tilastojen kanssa. Ihmiset tulevat siis jälleen tänä vuonna lentämään enemmän kuin aiemmin, ja Helsinki-Vantaa tekee uuden matkustajaennätyksensä.

Lentoliikenteen kasvu on ollut Suomessa tasaista vuodesta toiseen. Vuosittainen matkustajamäärän kasvu on tänä päivänä kokonaisuudessaan viiden prosentin luokkaa, kun kotimaan ja kansainväliset lennot lasketaan yhteen. Kahtena viime vuotena kasvu on ollut erityisen suurta, kymmenen prosentin luokkaa.

Hanssonin mukaan vuodet 2017 ja 2018 olivat Finavialle vahvaa kasvua. Siihen ovat vaikuttaneet muun muassa Helsinki-Vantaan lentoaseman kapasiteetin nosto, suuremmat lentokoneet sekä uudet matkakohteet. Myös hyvä taloustilanne on vaikuttanut.

"Myönteinen taloustilanne Euroopassa ja muualla maailmassa on tuonut tänne erityisesti matkailua", Hansson lisää.

Kotimaan lentojen matkustajamäärissä on ollut alkuvuoden aikana pientä laskua. Hanssonin mukaan kotimaan liikenteessä ei kuitenkaan ole suurta muutosta – vaikka tänä vuonna on prosentuaalista laskua viime vuoteen, on kasvu kotimaanmatkoissa ollut maltillista. Määrissä on myös paljon vaihtelua lentoasemittain.

"Jos katsoo pitkää trendiä noin kymmenen vuoden ajalta, kotimaan liikenne on ollut tasaista", Hansson sanoo.

Samaan aikaan lentomatkojen lisääntyessä kaukoliikenteen juna- ja linja-automatkoja tehdään yhä enemmän. VR:n matkamäärät ovat kasvaneet lähes miljoonalla matkalla vuosittain vuodesta 2016 asti. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tietojen perusteella linja-automatkojen määrä on kasvanut runsaasti: vuonna 2017 linja-autolla tehtiin lähes kolme miljoonaa kotimaanmatkaa enemmän kuin vuonna 2015.

VR:n lähiliikennejohtaja Teemu Sipilä kertoo junamatkustamisen kiihtyneen vuonna 2016, kun VR pudotti lippujen hintoja. Kasvu on jatkunut tähän päivään asti: alkuvuoden aikana VR:n kotimaan kaukoliikenteen matkamäärät ovat kasvaneet kuusi prosenttia verrattuna viime vuoteen. Vuodesta 2017 vuoteen 2018 kasvu oli viisi prosenttia. Sipilän mukaan kasvu näyttäisi siis kiihtyvän uudelleen.

Sipilä sanoo, että kasvu on ollut monen tekijän summa. VR on ottanut käyttöön uutta kalustoa ja kehittänyt junapalveluita. Vaunukapasiteettia on lisätty, mikä on lisännyt asiakaspaikkoja.

"Olemme myös nopeuttaneet matka-aikoja. Helsingistä Ouluun pääsee parhaimmillaan alle 5,5 tunnin. Jos sitä vertaa lentoliikenteeseen, se on kilpailukykyinen aika, koska junalla pääsee keskustasta keskustaan", Sipilä sanoo.

Myös ympäristönäkökulmat ja keskustelu ilmastonmuutoksesta ovat vaikuttaneet ihmisten matkustusvalintoihin, Sipilä uskoo.

Myös kansainvälinen junaliikenne on kasvussa. Suomen ja Venäjän väliset matkat ovat lisääntyneet 20 prosenttia edellisvuodesta. Interrail-matkustamisen suosio on noussut alkuvuoden aikana yli kymmenellä prosentilla – pelkästään tammi–helmikuussa matkamäärät kasvoivat yli 20 prosenttia. Erityisesti on kasvanut aikuisten ja senioreiden Interrail-matkustaminen. Interrail on Euroopan rautatieliikenneyhtiöiden yhteinen lippujärjestelmä.

Sipilä kertoo, että VR:llä on huomattu kiinnostuksen Euroopan junamatkustamiseen lisääntyneen.

"Ollaan noteerattu, että kuluttajat muuttavat käyttäytymistään. Kaikkinensa vähän joka puolella on selkeästi kiinnostusta junamatkustamiseen, ja se näkyy näissä luvuissa."

VR:n kautta ei voi ostaa yksittäisiä junalippuja ulkomaille, joten yksittäisten kansainvälisten junamatkojen suosiota ei pysty arvioimaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tämän projektin Helsingin yliopisto valitsi työntekijöidensä viime vuoden lentojen päästöjen hyvittämiseen

HS: Lihansyönnin vähentämistä ajava vihreiden kansanedustaja lentelee ahkerasti maailmalla – irvaileva meemi leviää netissä

Kommentti: Tällainen on lentoveron kauhistus – ja näin se on jo romuttanut Euroopan sivistysvaltioita