Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos jättää tehtävänsä – yhtiö kamppailee talousvaikeuksissa - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Kotimaa

Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos jättää tehtävänsä – yhtiö kamppailee talousvaikeuksissa

72-vuotias Kjos kuuluu Norwegianin perustajiin.
Huhtikuussa Norwegian kertoi odottavansa yli 50 miljoonan euron tappioita lentokonevalmistaja Boeingin ongelmien seurauksena. LEHTIKUVA / AFP / TT

Halpalentoyhtiö Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos jättää välittömästi tehtävänsä ja siirtyy yhtiössä neuvonantajan rooliin, Norwegian kertoo tiedotteessa.

72-vuotias Kjos kuuluu Norwegianin perustajiin. Hän toimii jatkossa hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana.

Norwegianin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön talousjohtaja Geir Karlsen. Vakituisen toimitusjohtajan rekrytointi on jo aloitettu, tiedotteessa kerrotaan.

Norwegian on kamppaillut viime aikoina talousvaikeuksissa.

Tänään julkaistussa osavuosikatsauksessa Norwegian kertoo odottavansa 700 miljoonan kruunun eli yli 70 miljoonan euron kustannuksia lentokonevalmistaja Boeingin ongelmista. Boeingin 737 Max -konetyyppi on ollut keväästä asti lentokiellossa ympäri maailman.

Norwegianin laivastoon kuuluu 18 Boeingin lentokonetta, jotka ovat joutuneet pysymään maassa maaliskuusta lähtien.

Alkuvuonna Norwegian joutui järjestämään osakeannin, jolla se keräsi noin 300 miljoonaa euroa taloustilanteensa kohentamiseksi.

Lue lisää

Norwegianin kassa tyhjenee vauhdilla – maksaa vain pakolliset laskut

Finnairille kaavaillaan 600 miljoonan euron valtiontakausta – Norjassa hallitus sopi tuesta Norwegianille ja SAS:lle

Analyytikko: Lentoyhtiöruumiita on tulossa – Norwegian pahasti liipasimella, Finnairin taseen pitäisi kestää

Finnair peruu huhtikuussa 2  400 kotimaan ja Euroopan lentoa