Kotimaa

Valviran ylijohtaja Uutissuomalaiselle: Vanhustenhuollosta löytyy yhä liikaa vakavia epäkohtia – "Sitten tultiin siihen, että oli välttämätöntä ryhtyä koviin keinoihin"

Muutokset olivat kuitenkin vain tilapäisiä tai niitä ei tehty ollenkaan.
Valviran ylijohtaja Marku Henrikssonin mukaan Suomessa on yhä aivan liikaa yksiköitä, joiden toiminnassa on vakavia epäkohtia. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

Alkuvuonna julki tulleet ongelmat vanhustenhuollossa eivät ole poistuneet, sanoo lupa- ja valvontavirasto Valviran ylijohtaja Markus Henriksson Uutissuomalaiselle.

Henrikssonin mukaan Suomessa on yhä aivan liikaa yksiköitä, joiden toiminnassa on vakavia epäkohtia.

Ylijohtaja sanoo, että suurimmassa osassa yksiköitä asiat ovat riittävän hyvällä tasolla, mutta työtä on vielä tehtävä paljon.

Henriksson kertoo Valviran odottaneen, että ohjauksen tai huomautuksen kaltaiset kevyet toimet riittäisivät. Muutokset olivat kuitenkin vain tilapäisiä tai niitä ei tehty ollenkaan.

"Sitten tultiin siihen, että oli välttämätöntä ryhtyä koviin keinoihin."

Henrikssonin mukaan tilanne paranikin suurimmassa osassa yrityksiä, ja myös kuntien järjestämisvastuuseen liittyvä valvonta aktivoitui.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Verkkomedia Viisi Tähteä: Alko on järjestänyt maistelutilaisuuksia ilman anniskelulupaa

Valviran haaviin jää yhä useammin "laiton olut"

Kuka saa tehdä vampyyrihoidon tai ruiskuttaa huuliin täyteainetta? "Henkilökohtaisesti voin sanoa, että alalla on aika villiä"