Kotimaa

Älykellot ja pölynimurit käyvät kaupaksi suomalaisille – "Kodin helpompaan siistinä pitämiseen ja sen myötä vapaa-ajan lisäämiseen ollaan valmiita satsaamaan"

Kamerakaupan taantuma jatkui.
Jaana Kankaanpää
Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018. Kuvituskuva.

Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry tiedotteessaan.

Esimerkiksi älypuhelimien kysyntä laski 4,4 prosenttia ja kamerakaupan taantuma jatkui 11,1 prosentin vauhtia.

Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1–6/ 2019.

Suurin osa kotiin hankittavista televisioista on 4k uhd -malleja, ja niiden myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,9 prosenttia. Kappalemäärissä kasvua mitattiin 18,4 prosenttia.

"Kun tarkkuus kasvaa ja kuvanlaatu kehittyy, sisältöä halutaan katsoa yhä isommalta ruudulta. Niinpä 55- ja 65-tuumaisten mallien myynti edustaa jo 60 prosenttia koko tv-kaupasta", kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.

                                                    

Älykellojen myynti kasvoi peräti 80,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Suosion kasvua selittää Elektroniikan Tukkukauppiaiden mukaan uusien mallien kehittyneet ominaisuudet sekä se, että yhä useampi haluaa seurata liikkumistaan, palautumistaan ja niin edelleen.

Pölynimurien myynnissä nähtiin kasvua 27,5 prosenttia, ja sitä ovat vauhdittaneet erityisesti robotti-imurit ja varsi-imurit.

"Kodin helpompaan siistinä pitämiseen ja sen myötä vapaa-ajan lisäämiseen ollaan valmiita satsaamaan", kertoo Lauri Paavola ETK ry:n Pienet kodinkoneet -jaostosta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU kieltää syyskuun alusta huipputehokkaat pölynimurit – muruset imettävä matolta korkeintaan 900 watin teholla

Voiko energiamerkkiin luottaa?

"Vahva euro tappaa tehokkaasti perusyrityksiä, kilpailutilanne halpatuonnin keskellä tuntuu välillä kohtuuttomalta" – Luoman Oy:n toimitusjohtaja Pekka Luoma kertoo yrittäjän tunnelmat