Kotimaa

Viron alkoholiveron alennus ei ole johtanut viinaralliin – Alkon myyntiluvut ennallaan

Viron 25 prosentin valmisteveron alennus astui voimaan heinäkuussa.
Markku Ulander
Alkoholin myynti 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna nousi heinäkuussa 0,7 prosenttia edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna.

Heinäkuun alussa Virossa voimaan astunut alkoholiveron alennus ei ole vaikuttanut Alkon myyntilukuihin. Alkoholin myynti 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna nousi heinäkuussa 0,7 prosenttia edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna, käy ilmi Alkon tänään julkaisemista tiedoista.

Kun tarkastellaan Alkon myyntilukuja vuoden alusta, on alkoholin myynti 100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna sen sijaan laskenut. Myynti laski 3,0 prosenttia tammi-helmikuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Virossa astui heinäkuun alussa voimaan alkoholijuomien valmisteveron 25 prosentin alennus, josta maan uusi hallitus päätti kesäkuussa. Alennus koskee sekä mietoja että väkeviä juomia, mutta ei viiniä tai kuohuviiniä. Uusi verolinjaus on nähty korjausliikkeenä vuoden 2017 ankaralle veronkiristykselle, jonka seurauksia Virolle pidettiin kielteisinä. Hintojen korotus käynnisti Virossa oman viinarallin halvempaan etelänaapuriin Latviaan.

Viron parlamentin kesäkuun päätöksen jälkeen myös Latvia päätti välittömästi alentaa omaa valmisteveroaan väkeville juomille.

Viron uusi linja asettaa Suomessa pääministeri Antti Rinteen (sd.) hankalaan asemaan, sillä hallituksen suunnitelmana on ollut nostaa alkoholiverotusta jälleen 50 miljoonan euron edestä.

Edellisen kerran veroja kiristettiin kuluvan vuoden alussa. Suomalaiset tahot ovat huolissaan siitä, että menneiden vuosien kuriin saatu viinaralli käynnistyy jälleen.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoi STT:lle toukokuussa Viron kerrottua aikeistaan, että tilanteeseen tulisi reagoida myös Suomessa, jotta Suomi ei menettäisi alkoholiverotuottoja. Samoilla linjoilla on Panimoliitto, jonka mukaan veroja ei voida oluen osalta korottaa, jos tuonnin voimakkaampaa kasvua halutaan hillitä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viron alkoholiveron lasku ei hetkauta Rinnettä – "Suomen politiikka perustuu omiin päätöksiimme"

Virossa alkoholivero laskee 25 prosenttia ensi kuun alussa – tarkoitus kitkeä viinarallia Latviaan

Alkon myynti laski elokuussa yli kuusi prosenttia