Dorian-hurrikaani runnellut Bahamalla jopa 13 000 taloa – "Pelkona on, että ruumiit ajelehtivat takaisin merelle" - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Dorian-hurrikaani runnellut Bahamalla jopa 13 000 taloa – "Pelkona on, että ruumiit ajelehtivat takaisin merelle"

Virallisesti Dorianin ei ole toistaiseksi kerrottu vaatineen uhreja, mutta viestiyhteydet myrskyn runtelemille alueille ovat poikki.
Floridassa Lantana Beachilla oli vielä sunnuntaina tyynehkö sää, vaikka Dorian on nyt yltynyt viitosluokan hirmumyrskyksi. LEHTIKUVA / AFP

Hurrikaani Dorianin eteneminen Bahamasaarten yli on hidastunut alle ihmisen kävelyvauhdin. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan myrskyn etenemisvauhti on tällä hetkellä puolisen metriä sekunnissa.

Parhaillaan noin 73 metriä sekunnissa puhaltavan viitoskategorian hurrikaanin hidas eteneminen on tuhoisaa Bahamasaarille, joista Grand Bahaman saaren arvellaan olevan myrskyn silmässä yhdeksän tunnin ajan, kertoo CNN.

Myrskyn etenemistä hidastaa CNN:n mukaan korkeapaineen alue, jonka odotetaan heikkenevän vuorokauden sisällä ja päästävän myrskyn etenemään luoteeseen.

Hurrikaanituulet puhaltavat Yhdysvaltain Floridassa jo maanantain aikana, ja hurrikaanikeskus ennustaa niiden saavuttavan pohjoisemman Georgian tiistaina ja Etelä-Carolinan keskiviikkona.

Myrskyn silmän ei kuitenkaan uskota rantautuvan Yhdysvaltoihin, vaan se näyttää kääntyvän pohjoiseen ja etenevän pitkin rannikkoa merellä.

Hurrikaanin arvellaan myös heikkenevän alkuviikon aikana.

FlightAware-sivuston mukaan tällä hetkellä yli tuhat lentoa on peruttu Yhdysvalloissa. Floridan Fort Lauderdalen ja Orlandon kansainvälisillä lentoasemilla on peruttu yli 360 lentoa.

Hirmumyrsky Dorian on tehnyt laajaa tuhoa Bahamasaarilla, ja jopa 13 000 taloa on joko vaurioitunut tai tuhoutunut kokonaan, arvioi Punainen Risti.

"Tarkkaa kuvaa siitä, mitä on tapahtunut, ei vielä ole, mutta jo nyt on selvää, että Dorian on tehnyt katastrofaalista tuhoa", sanoi järjestön edustaja Sune Bulowlausunnossaan.

Järjestön mukaan myrskyvuoksen aiheuttamat laajat tulvat Abacon-saarilla ovat todennäköisesti saastuttaneet kaivot merivedellä. Punainen Risti kertoi varanneensa noin 230 000 euroa välittömään apuun saarivaltiolle.

Dorian iski maihin saarivaltion pohjoisosassa sijaitsevilla Abaco-saarilla, missä myrsky on valtiollisen ZNS-tv-yhtiön mukaan vaatinut useita uhreja.

"Paikka on tuhoutunut. Mikään ei toimi, ja ruumiita ajelehtii vedessä. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, kuinka paljon ihmisiä on kuollut. Pelkona on, että kun vesi alkaa laskea, osa ruumiista ajelehtii merelle, kertoivat paikalliset lähteet kanavalle."

AFP:n haltuunsa saamassa kuvamateriaalissa näkyy, kuinka aallot iskeytyvät rantaan ja lennättävät ilmaan valtavia pärskeitä. Paikallisen radioaseman mukaan tuulet ovat repineet irti muun muassa hotellin katon saarten kaupallisessa keskuksessa Marsh Harbourissa.

Abaco-saarten länsipuolella Grand Bahaman saarella tuhannet ihmiset ovat lähteneet evakkoon Dorianin ennustetulta kulkureitiltä.

"Tuntuu siltä, kuin seisoisimme jonossa ja odottaisimme hakatuksi tulemista", sanoi Grand Bahamalla sijaitsevan Freeportin asukas Yasmin Rigby.

Dorian oli voimakkaimman viitosluokan myrsky, kun se saapui saarille.

Virallisesti Dorianin ei ole toistaiseksi kerrottu vaatineen uhreja, mutta viestiyhteydet myrskyn runtelemille alueille ovat poikki.

Dorianin vanavedessä liikkuva tulvavuoksi on saattanut peittää kokonaan vedellä matalla merenpinnasta olevia saaria.

Lue lisää

Meteorologi: Aila näyttää aiheuttaneen tämän vuosituhannen myrskyistä kolmanneksi eniten pelastustehtäviä

Myrsky pauhaa nyt pahimmillaan – rajuimmat puuskat ravistelevat parhaillaan länsirannikkoa, mutta myös itäisten järvien rannoille povataan kovaa puhuria

Sally-myrsky toi mukanaan vedenpaisumuksen Yhdysvaltojen kaakkoisosaan

Aila-myrsky on katkonut sähköt kymmeniltä tuhansilta – "Syyskuiseksi myrskyksi poikkeuksellisen voimakas"