Kotimaa

Postin lajittelutyöntekijöiden palkkoihin tulee yli kahden vuoden siirtymäaika

Työntekijöiden kokonaispalkka säilyy nykyisellään tammikuun loppuun 2022 saakka.
Postin hallitus on päättänyt, että paketti ja verkkokauppa -liiketoiminnan työntekijöiden palkkoihin tulee yli kahden vuoden siirtymäaika. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Postin hallitus on päättänyt, että Postin paketti ja verkkokauppa -liiketoiminnan lajittelutyöntekijöiden palkkoihin tulee yli kahden vuoden siirtymäaika. Työntekijöiden kokonaispalkka säilyy nykyisellään tammikuun loppuun 2022 saakka, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Noin 700 Postin lajittelutyöntekijää siirretään aiemmin kerrotun suunnitelman mukaisesti Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Tällä hetkellä lajittelijat ovat Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn työehtosopimuksen piirissä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Posti kärjistyvästä työmarkkinatilanteesta: "Paluuta menneeseen ei ole"

Mistä Postin johtamisen ongelmissa oli kyse?

Antti Rinne ehdottaa sanomalehtien ja postin yhteisjakeluyhtiötä: "Kansalaisten perusoikeus on saada kirjeitä ja ehdottomasti myös sanomalehtiä"