Kotimaa

Kalsea sää lämpenemässä loppuviikosta, aluksi lunta Kainuusta Itä-Lappiin

Lämpötila nousee enimmillään liki 10 asteeseen.
Sään odotetaan lämpenevän viikonlopun lähestyessä ainakin hieman koko maassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Vuodenaikaan nähden viileä sää jatkuu Suomessa lähipäivinä, mutta loppuviikosta lämpenee.

Kainuussa, Koillismaalla ja osassa Itä-Lappia näyttäisi kertyvän lumipeitettä keskiviikkoiltaan mennessä. Lunta voi sataa idässä viisi, paikoin lähes kymmenen senttiä, arvioi päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.

Hänen mukaansa ajokeli voi olla keskiviikkoaamuna liukas maan länsiosissa ja ehkä muuallakin tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Sään odotetaan lämpenevän viikonlopun lähestyessä ainakin hieman koko maassa. Lämpötilat nousevat viime päivien kalseista lukemista lähemmäs ajankohdalle tavanomaisia lukemia, enimmillään liki 10 asteeseen.

Loppuviikosta sää on epävakaista. Lauantaina eteläisen ja osin keskisen Suomen yli kulkee sadealue itään. Etelässä sade saadaan vetenä, Kainuun tienoilla räntänä tai lumena.

Aiheet sää
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tarkkana aamuliikenteessä – tiet voivat olla paikoin jäisiä

Lumi- ja räntäsade tekee ajokelistä huonon Pohjois-Suomessa, etelämpänäkin vaanivat jäiset tienpinnat

Pohjoisessa luvassa lumisateita, etelässä sataa vettä – loppuviikosta lämpenee