Kotimaa

Äidit palaavat perhevapaalta töihin aiempaa nopeammin – eniten lisäystä 1–2-vuotiaiden äideillä

Taustalla vaikuttaa taloussuhdanteen parantuminen.
Taloussuhdanteen parantuminen näkyy siinä, että äidit palaavat nopeammin työelämään. LEHTIKUVA/Roni Rekomaa

Äidit palaavat perhevapaalta töihin aiempaa nopeammin, käy ilmi Tilastokeskuksen julkaisusta. Äitien työllisyysaste on noussut kolme prosenttiyksikköä vuodesta 2014 vuoteen 2018. Suurin nousu on tapahtunut 1–2-vuotiaiden lasten äideillä.

Sekä naisten että miesten työllisyysaste on noussut selvästi parin viime vuoden aikana. Pienten lasten äitien työllisyysaste on noussut enemmän kuin lapsettomien naisten tai isien.

Taloussuhdanteen parantuminen näkyy siinä, että äidit palaavat nopeammin perhevapaalta työelämään. Samaan aikaan perhevapailla tai ilman työsuhdetta lasta hoitavien äitien osuus on pienentynyt.

Viisi vuotta sitten 1–2-vuotiaiden lasten äideistä 53 prosenttia oli työllisiä, mutta viime vuonna jo 58 prosenttia. Kun nuorin lapsi oli 3–6-vuotias, äitien työllisyysaste oli noussut vastaavana aikana 82 prosentista 84 prosenttiin. Myös vanhempien lasten äitien työllisyysaste nousi kaksi prosenttiyksikköä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Äiti on rakas kaikilla murteilla – lukijoiden lempimurresana viittaa kuitenkin toiseen tärkeään ihmiseen

Ministeriön ennusteessa työllisyyden kasvu hidastuu arvioitua enemmän – pitkäaikaistyöttömien määrää saattaa kääntyä lievään kasvuun

TEM arvioi: Työllisyyden kasvu hidastuu arvioitua enemmän – hallituksen kaavailemia työllisyystoimia ei ole huomioitu, koska valmistelu on kesken