Kotimaa

Postin työriitaan sovintoesitys valtakunnansovittelijalta – "Tällä hetkellä lopputulosta ei voi ennakoida"

PAU ja Palta vastaavat sovitteluesitykseen klo 11.
Vuokko Piekkala (vas.), Heidi Nieminen (2. vas.) ja Tuomas Aarto (oik.) valtakunnansovittelijan toimistossa maanantaina. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Tänään selviää, jatkuuko viime viikolla alkanut postilakko. Postia koskevan työriidan osapuolet antavat vastauksensa valtakunnansovittelijan jättämään sovintoesitykseen kello 11.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala antoi sovintoesityksen puolenyön jälkeen pitkien neuvottelujen päätteeksi. Työnantajapuolen Palta lupasi perehtyä esitykseen huolellisesti.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU jamuistuttaa Twitterissä, että lakot jatkuvat toistaiseksi edelleen.

PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi STT:lle, että työntekijäosapuolella on jo vastaus sovintoesitykseen. Osapuolet eivät toistaiseksi kommentoi sovintoesityksen sisältöä.

"Meillä on olemassa jo tähän vastaus, mutta en pysty sitä kertomaan ennen kuin kerromme sen sovittelijalle", Nieminen sanoi.

Niemisen mukaan neuvottelut olivat maanantainakin hankalat.

"Onhan se vaikeaa, mutta ei sen vaikeampaa kuin muinakaan päivinä."

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi, että maanantaina alkaneissa ja tiistain puolella päättyneissä neuvotteluissa oli selkeä yhteinen tavoite saada asia ratkaistuksi.

"Se näkyikin sitten työnteossa, kyllä tuossa tehtiin ihan hartiavoimin töitä. Mihin se riittää, nähdään sitten siinä vaiheessa, kun osapuolet ovat muodostaneet kantansa tuohon sovintoesitykseen ja ilmoittaneet sen kello 11. Tällä hetkellä lopputulosta ei voi ennakoida", Aarto kertoi.

"Perehdytään esitykseen huolellisesti ja käydään omien hallintojen kanssa asiaa läpi ja vastataan sovittelijalle."

Työriidan keskiössä on Postin noin 700 pakettilajittelijan työehtosopimuksen vaihtamista koskeva kiista. PAU katsoo, että sopimusvaihdos romuttaisi lajittelijoiden palkat ja työehdot. Työnantajapuoli puolestaan on pitänyt pakettilajittelijoiden siirtämistä Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen jakelualan työehtosopimuksen piiriin Postin kilpailukyvyn kannalta olennaisena.

Aarto on aiemmin mediassa väläyttänyt, että työnantajapuoli voisi olla valmis perääntymään työntekijöiden siirtämisestä toisen työehtosopimuksen piiriin. Nyt jätetyn sovintoesityksen sisältöä ei vielä tiedetä.

Postilakko alkoi viikko sitten maanantaina. Sen piirissä on noin 9 000 jakajaa, käsittelijää ja kuljettajaa.

Kahden ensimmäisen viikon jälkeen eli 25. marraskuuta alkaen PAUn lakko laajenee koskemaan myös myymälä- ja toimihenkilötehtäviä. Silloin lakon piirissä olisi yhteensä noin 10 000 Postin työntekijää. Lisäksi useat liitot ovat ilmoittaneet tukitoimistaan postilakossa.

Postilakko jatkuu 8. joulukuuta asti, ellei sopua löydy ennen sitä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sanna Marin lentää aamukoneella Helsinkiin: "Suomen ministereiltä edellytetään läsnäoloa kotimaassa"

SK:n tietojen mukaan Antti Rinne on valmis eroamaan pakon edessä – nostaisi pääministeriksi Sanna Marinin

Hallituksen on määrä vastata tänään välikysymykseen – Antti Rinne vaatii keskustalta selkeää vastausta omaan oikeusturvaansa vedoten