Kotimaa

Pian syrjäseudullakin pääsee helposti silmälääkärille – Roope Sihvolan keksinnöllä lääkäri näkee potilaan silmän vaikka toiselta puolelta Suomea

Silmälääkärin keksinnön taustalla on tieto siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa ja syrjäseuduilla on pitkä matka lähimmälle silmälääkärille.
Atte Tanner Photography
”Odottelimme jonkin aikaa markkinoille valmista teknologiaa, mutta kun sitä ei alkanut kuulua, niin päätimme toteuttaa idean itse olemassa olevilla laitteilla”, Roope Sihvola kertoo.

Silmäaseman silmälääkäri Roope Sihvola halusi helpottaa silmälääkärille pääsyä haja-asutusalueilla. Niinpä hän kehitti ratkaisun, jonka avulla lääkäri näkee asiakkaan silmään vaikka toiselta puolelta Suomea.

Sihvolan keksintö on optikon mikroskooppiin yhdistetty live-kamera.

Silmälääkärin keksinnön taustalla on tieto siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa, ja syrjäseuduilla on pitkä matka lähimmälle silmälääkärille. Monelle iäkkäälle pitkä matka voi olla kynnyskysymys.

”Odottelimme jonkin aikaa markkinoille valmista teknologiaa, mutta kun sitä ei alkanut kuulua, niin päätimme toteuttaa idean itse olemassa olevilla laitteilla”, Sihvola kertoo tiedotteessa.

Etälääkärin vastaanotolla silmien terveydestä saadaan lähes yhtä kattavat tiedot kuin perinteisellä silmälääkärikäynnillä.

Silmäaseman etälääkärivastaanotolla optikko tutkii asiakkaan näön, mittaa silmänpaineen ja ottaa silmänpohjan rakennekuvat silmälääkärin lausuntoa varten. Lisäksi silmän etuosa tutkitaan kameralla varustetulla mikroskoopilla, jonka avulla etälääkäri näkee asiakkaan silmään tietokoneensa ruudulta.

”Kuvaruudulta on yllättävän helppo erottaa esimerkiksi kaihimuutokset. Etälääkäripalvelut vaativat mikroskoopin ja kameran lisäksi vain tietokoneen, internetyhteyden ja puhelimen”, Sihvola valaisee.

Uusi etälääkäripalvelu tulee Silmäaseman rekan palveluvalikoimaan joulukuun alussa. Ensimmäiset etävastaanottoajat ovat Vesannossa, Nilsiässä ja Pyhäsalmella.

”Näemme silmälääkärin etävastaanotoissa suurta potentiaalia. Seuraamme mielenkiinnolla, kuinka suuren suosion palvelu herättää, ja olemme valmiit laajentamaan etävastaanottokonseptia nopeastikin”, Sihvola sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

SDP pyörittää ministeripalettia: Paatero palaisi kuntaministeriksi, Tuppuraisen salkkuun omistajaohjaus

Tänään selviävät SDP:n puoluevaltuuston valitsema pääministeriehdokas ja puolueen muiden ministeriehdokkaiden nimet

Parikka Verkkouutisille: Ulkoministeriön henkilöstön luottamus Haavistoon horjunut pahasti