Kotimaa

Risto Siilasmaa jättää Nokian hallituksen – yhtiön hallituksen nimitysvaliokunta esittää uudeksi puheenjohtajaksi Sari Baldaufia

Siilasmaa valittiin Nokian hallitukseen vuonna 2008. Hänet nimitettiin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012.
Risto Siilasmaa jättää Nokian hallituksen puheenjohtajan tehtävän seuraavassa yhtiökokouksessa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Risto Siilasmaa aikoo jättää Nokian hallituksen puheenjohtajan tehtävän. Hän on myös ilmoittanut, että ei enää asetu ehdolle Nokian hallituksen jäseneksi seuraavassa yhtiökokouksessa, joka on määrä pitää huhtikuussa.

Yhtiön hallituksen nimitysvaliokunta esittää uudeksi puheenjohtajaksi Sari Baldaufia. Baldauf on nyt varapuheenjohtaja. Uudeksi varapuheenjohtajaksi nimitysvaliokunta esittää Kari Stadighia, joka on nyt Nokian hallituksen jäsen.

Siilasmaa on ollut Nokian hallituksen jäsen 12 vuotta, joista kahdeksan vuotta puheenjohtajana.

"Puheenjohtajakauteni aikana olemme muuntaneet Nokian yhdeksi maailman johtavista verkkoteknologiatoimijoista, jolla on vahva perusta tulevaisuutta ajatellen. Nyt olemme jälleen uuden muutoksen keskellä, kun historiallinen siirtymä 5g:hen on toteutumassa", sanoo Siilasmaa Nokian tiedotteen mukaan.

Siilasmaa valittiin Nokian hallitukseen vuonna 2008. Hänet nimitettiin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Hän toimi Nokian väliaikaisena pääjohtajana vuosina 2013–2014.

Sari Baldauf oli Nokian verkkoliiketoiminnanjohtaja vuosina 1998–2005. Sitä ennen hän toimi useissa Nokian johtotehtävissä Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Baldauf on ollut Nokian hallituksen jäsen vuodesta 2018. Hän on myös Daimlerin hallintoneuvostossa ja Aalto-yliopiston hallituksessa. Vuoteen 2018 saakka Baldauf oli Fortumin hallituksen puheenjohtaja sekä Deutsche Telecomin hallintoneuvoston jäsen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

”Salon tarinasta ei tullut ihan se, mitä sen piti olla” – aikoo silti olla Suomen tunnetuin maatalouskaupunki ensi vuonna

Nokian toimitusjohtaja HS:lle kurssiromahduksen jälkeen: Ongelmien korjaamiseksi on olemassa selvät suunnitelmat

Ukraina-kohu varasti show'n Trumpin ja Niinistön tapaamisen aluksi