Kotimaa

Enemmistö ulkoasiainvaliokunnasta tyytyväisiä Haaviston antamaan selvitykseen al-Holista

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) mukaan valiokunnalta salattiin Haaviston todelliset tarkoitusperät.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on ollut tänään ulkoasiainvaliokunnan kuultavana. LEHTIKUVA / Seppo Samuli

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli tiistaina ulkoasiainvaliokunnan kuultavana liittyen toimiinsa Syyrian al-Holin leirin suhteen. Enemmistö valiokunnasta oli sitä mieltä, että Haaviston selvitys oli riittävä. Äänet jakaantuivat 10–3, kertoi valiokuntaneuvos Tiina Larvala.

Valiokunnan kuultavana oli myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Haavisto piti maanantaina illasta tiedotustilaisuuden, jossa hän avasi al-Holin tilannetta.

Ennen tätä Ilta-Sanomat uutisoi, että ulkoministeriössä olisi kehitelty suunnitelma, jonka tarkoituksena oli kotiuttaa Syyriassa pakolaisleirillä olevat lapset Suomeen ilman äitejään. Lehti myös kertoi, että Haavisto olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan al-Holin pakolaisleirin suomalaislapset Suomeen konsulikyydillä.

Haavisto kiisti tiedotustilaisuudessa, että hän olisi painostanut konsuliasioiden päällikköä Pasi Tuomista väistymään, koska tämä ei suostunut kotiuttamaan al-Holin leirin lapsia omissa nimissään.

Haavisto myös kiisti, että olisi valmistellut salaista suunnitelmaa al-Holin lasten tuomiseksi takaisin leiriltä.

"Kun näin uutisen, että on suunnitelma tuoda lapset yksin, siinä sanottiin että mysteerisuunnitelma. Se on mysteerisuunnitelma minullekin, en ole ollut sellaista valmistelemassa", hän sanoi.

Haaviston mukaan suunnitelma olisi lähtökohtaisesti mahdoton, koska kurdihallinto ei päästä lapsia yksin pois alueelta paitsi jossain poikkeustapauksissa.

Haaviston mukaan al-Holin asioita valmistelemaan on nimetty erillinen virkamies kokopäiväisesti. Asian taustalla on lokakuussa tullut oikeuskanslerin päätös, jonka mukaan ainakin lapset pitäisi saada pois al-Holin vaarallisista oloista.

"Oikeuskanslerin kannanoton jälkeen päätimme, että tämä on Suomen juridinen pohja asian käsittelyyn. Ei nähty, että asiassa olisi poliittinen päätös, joka voisi tämän syrjäyttää."

Haavisto myös sanoi maanantaina, että asiasta on informoitu muun muassa presidenttiä ja valtioneuvoston jäseniä. Myös ulkoasiainvaliokunta on hänen mukaansa pidetty ajan tasalla.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) mukaan valiokunnalta salattiin Haaviston todelliset tarkoitusperät.

"Ministeri ei vastannut (kuulemisessa) siihen peruskysymykseen, miksi valiokunnalta salattiin hänen todelliset tarkoitusperänsä", Niikko kommentoi STT:lle tiistaina.

Hänen mukaansa sen jälkeen kun Haavisto nimitti virkamiehen käymään neuvotteluja Irakissa olevien kurdiviranomaisten kanssa lasten ja naisten Suomeen saamiseksi, asiasta informoitiin presidenttiä ja valtioneuvostoa, mutta ei valiokuntaa.

"Osa valiokunnan jäsenistä edellytti, että ministerin tulee toimia valiokunnalle ilmoittamallaan tavalla, tai mikäli hän muuttaa kantansa, siitä tulee kertoa myös valiokunnalle. Pääosin tämän johdosta ministerin toimintatapaan ei oltu valiokunnassa yksimielisen tyytyväisiä", Niikko jatkoi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Haavisto: Kannan ministerinä täyden vastuun ulkoministeriön ilmapiirin ongelmien korjaamisesta

HS: Ulkoministeriön konsulipäällikkö syyttää ministeri Haavistoa pelolla johtamisesta

Perussuomalaiset valmiina esittämään välikysymyksen Haaviston toiminnasta, jos hän jatkaa ulkoministerinä