Kotimaa

Pandoistaan tunnetun Ähtärin eläinpuiston taustayhtiö aloittaa yt-neuvottelut – jopa 20 henkilöä voi saada potkut

Kaikkiaan taustayhtiön palveluksessa on 50 vakituista työntekijää.
Johannes Tervo
Pandoistaan tunnetun Ähtärin eläinpuiston taustayhtiön toiminta vajosi viime vuonna tappiolliseksi.

Ähtärin eläinpuiston taustayhtiö Ähtärin Eläinpuisto Oy käynnistää yt-neuvottelut, joiden seurauksena voidaan joutua vähentämään jopa 20 henkilöä.

Yt-neuvottelut koskevat Ähtärin Eläinpuistoa, Hotelli Mesikämmentä sekä Snowpanda-yhtiötä.

Neuvotteluiden taustalla on se, että kaikkien kolmen yrityksen toiminta vajosi viime vuoden aikana tappiolliseksi. Tappiota tuli viime vuonna noin miljoona euroa.

Nyt yritykset tavoittelevat enintään 700 000 euron vuosittaisia säästöjä henkilöstökuluissa. Ähtärin Eläinpuisto Oy:n mukaan sopeuttamistoimet johtavat korkeintaan 20 henkilön irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen. Neuvottelujen aikana käsitellään sen mukaan myös muita vaihtoehtoja, kuten lomautuksia, siirtoja eri tehtäviin sekä koulutus- ja uudelleensijoitusmahdollisuuksia.

Kustannussäästöjä haetaan kaikissa yhtiöissä myös muilta toiminnan osa-alueilta.

Ähtärin Eläinpuistossa, Hotelli Mesikämmenessä ja Snowpanda-yhtiössä on yhteensä 50 vakituista työntekijää.

Lue lisää

Stora Enson yt-neuvottelut päätökseen Veitsiluodossa – tehtaan lopettaminen vie työpaikat 550 työntekijältä

Kesko aloittaa yt-neuvottelut autoliiketoiminnassa – 280 työpaikkaa vaakalaudalla

Lumi-pandan kiima pitää eläinpuiston intendentin varpaillaan: "Pääsiäinen oli niin jännittävää aikaa, että näin jopa unta pandoistamme"

Metsähallitus aloittaa yt-neuvottelut hallinnossaan – 15 työpaikkaa vaakalaudalla