Kotimaa

Finnair päätti: Ei ota uusia varauksia lennoille Manner-Kiinaan

Aiemmin tällä viikolla yhtiö kertoi viiden viikoittaisen Kiinan-lennon perumisesta Pekingin Daxingin-lentoasemalle ja Nanjingiin.
Turisteja lähdössä moottorikelkkaretkelle aamulla Saariselällä. Koronaviruspotilas, jolla Suomessa todettiin koronavirus, oli alkanut oireilla sunnuntaina Saariselällä. LEHTIKUVA / TARMO LEHTOSALO

Lentoyhtiö Finnair on päättänyt, ettei se ota uusia varauksia Manner-Kiinan-lennoilleen. Päätös ei koske Hongkongin-lentoja.

Mediasuhteiden johtaja Päivyt Tallqvist Finnairin viestinnästä kertoo STT:lle, että järjestely on voimassa toistaiseksi. Yhtiö sanoo seuraavansa tilannetta. Perusteluiksi päätökselle yhtiö kertoo koronaviruksesta aiheutuneet peruutukset ja muutokset.

Tallqvistin mukaan jotkin yhtiöt ovat peruneet lentojaan Kiinaan, minkä vuoksi niiden asiakkaat saattavat hakeutua Finnairin asiakkaiksi. Lisäksi Finnairilla on omia asiakkaita, joille pitää järjestää uusi matkustuspäivä tai -kohde.

"Emme tässä tilanteessa halua toistaiseksi ottaa uusia varauksia lennoillemme. Tarkastelemme kokonaistilannetta ja huolehdimme omien asiakkaiden uudelleenreitityksen ensin", Tallqvist sanoo.

Aiemmin tällä viikolla yhtiö kertoi viiden viikoittaisen Kiinan-lennon perumisesta Pekingin Daxingin-lentoasemalle ja Nanjingiin. Syynä on kiinalaismatkustajien ulkomaille suuntautuvien ryhmämatkojen keskeytys, jolla Kiinan viranomaiset pyrkivät hillitsemään Wuhanin kaupungista lähteneen koronaviruksen leviämistä.

Lentojen keskeytys on voimassa helmikuun alusta 29. maaliskuuta asti. Finnair lentää edelleen päivittäin Pekingin Capital-lentoasemalle ja Shanghaihin, kaksi kertaa päivässä Hongkongiin ja kahdesti viikossa Guangzhouhun.

"Jos meillä tulee varsinaisten lentojen operointiin muutoksia, niistä viestimme luonnollisesti erikseen", Tallqvist sanoo.

Uudesta päätöksestä uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Kiinassa olevia suomalaisia saatetaan hakea pois maasta muiden Euroopan valtioiden järjestämillä evakuointilennoilla, kerrotaan Suomen ulkoministeriöstä STT:lle.

Ulkoministeriön mukaan muutama suomalainen on kertonut halustaan päästä evakuointilennolle. Tarkemmista aikatauluista ei ole vielä sovittu, mutta ulkoministeriön tavoitteena on saada heidät mahdollisimman pian pois Kiinasta.

Evakuointilentoja järjestävät Ranska, Saksa ja Britannia. Suomi ei ole järjestämässä omaa lentoa, sillä Kiinan koronavirustapausten polttopisteenä olevassa Hubein maakunnassa on vain vähän suomalaisia.

Lue lisää