Kaasuyhtiö Gasum laajentaa pohjoisille sähkömarkkinoille - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Kaasuyhtiö Gasum laajentaa pohjoisille sähkömarkkinoille

Gasumin toimitusjohtaja huomauttaa kuitenkin, että kaasu yhä on yhtiön vahva kivijalka.
Gasum on investoinut viime vuodet sekä nesteytetyn maakaasun (LNG) että biokaasumarkkinan kehittämiseen. LEHTIKUVA / EMMI TULOKAS

Valtion omistama kaasuyhtiö Gasum laajentaa toimintaansa sähkömarkkinoille. Yhtiö kertoo liittyneensä Pohjoismaisen sähköpörssin Nasdaq OMX:n jäseneksi.

"Ottamalla aktiivisen roolin myös sähkömarkkinoilla voimme toimia entistä paremmin asiakkaidemme strategisena kumppanina etsittäessä ratkaisuja kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa", kertoo Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen tiedotteessa.

Hän huomauttaa kuitenkin, että kaasu on yhtiölle vahva kivijalka. Gasum on investoinut viime vuodet sekä nesteytetyn maakaasun (LNG) että biokaasumarkkinan kehittämiseen.

Suomen putkikaasumarkkinat avautuivat tammikuun alussa, ja Gasum on saanut kilpailijoita putkikaasumarkkinoille. LNG- ja biokaasumarkkinat ovat olleet vapaita aikaisemminkin.

Lue lisää

Maakaasun ja biokaasun tankkaaminen voi muuttua aiempaa edullisemmaksi kilpailun myötä

Kaasuautoilijat ry ehdottaa: Biokaasuauton verot alas ja maakaasulle tankkauskielto

Hallituksen kaasuautotavoite menossa heittämällä rikki – määrä viisinkertaistunut parissa vuodessa

Gasum saa kilpailijan – virolainen energiayhtiö tulossa Suomen maakaasumarkkinoille