Kotimaa

HS: Lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen syöpäpotilaiden hoitamisesta dieetillä

Heikkilä on itse kertonut tarjonneensa ruokavaliota muiden syöpähoitojen tukihoidoksi.
Valviran mukaan Heikkilä on käyttänyt "yleisesti hyväksymättömiä ja kokemusperäisesti perustelemattomia” menettelytapoja, HS kirjoittaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on antanut lääkäri Antti Heikkilälle kirjallisen varoituksen vaihtoehtohoidoista, kertoo Helsingin Sanomat.

Valviran mukaan Heikkilä on käyttänyt "yleisesti hyväksymättömiä ja kokemusperäisesti perustelemattomia” menettelytapoja, HS kirjoittaa. Myös potilasasiakirjamerkinnöissä on ollut puutteita.

Varoitus koskee Heikkilän antamaa hoitoa, jota hän antoi syöpäpotilaille yksityisvastaanotollaan Helsingissä.

Heikkilä on esimerkiksi väittänyt, että niin kutsutusta ketodieetistä voi olla apua syöpien hoitoon. Väitteelle ei ole kattavaa lääketieteellistä näyttöä.

Vaihtoehtohoidot eivät ole laittomia, mutta Valviran mukaan niitä ei kuitenkaan tulisi antaa lääkärin ammattinimikkeellä.

HS:n mukaan Heikkilä on itse kertonut tarjonneensa ruokavaliota muiden syöpähoitojen tukihoidoksi.

Heikkilä ei kiireeseen vedoten suostunut maanantaina Helsingin Sanomien haastatteluun. Hänen puolisonsa HS:lle toimittamassa lausunnossa sanotaan, ettei Valvira ole puuttunut Heikkilän ammatinharjoittamisoikeuksiin.

"Keneltä lääkäriltä tahansa voi löytyä huomautettavaa potilasmerkinnöistä, jos oikein tiheällä kammalla kammataan", Heikkilä sanoo HS:n saamassa lausunnossa.

Lue tästä HS:n juttu.

Lue lisää

Valvira lopetti Esperin vanhustenhuollon valtakunnallisen valvonnan – aluehallintovirastot ja kunnat jatkavat yksittäisten hoivakotien valvontaa

Suomen alkoholin etämyyntikielto on laiton – EU:n komissio vastasi Petri Sarvamaan kirjalliseen kysymykseen

Loppuuko happi koronan tyrskyissä? – Monessa Euroopan maassa happipullot loppuivat pandemiassa, kankaanpääläiselle Lasergasille vihdoin väläys vihreää valoa

Kahdelle poliisille kirjallinen varoitus – taustalla asiattomat puheet ja se, ettei putkassa virunut saanut ajoissa lääkärin apua