Kotimaa

Ministeri vaatii riippumatonta selvitystä väitteestä, jonka mukaan Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien arvoisen sopimuksen

Tytti Tuppurainen on tavannut Veikkauksen johtoa aiheen tiimoilta.
Ylen MOT uutisoi aiemmin selvityksestään, jonka mukaan Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien arvoisen sopimuksen. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) pyytää virkamiehiä teettämään ulkopuolisen juridisen arvion Veikkauksen hankinta-asiasta.

Ylen MOT-ohjelma uutisoi tammikuun lopulla tekemästään selvityksestä, jonka mukaan Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien arvoisen sopimuksen. Selvityksen mukaan Veikkaus teki syksyllä 2018 peliyhtiö IGT:n kanssa sopimuksen, joka koskee Veikkauksen keskuspelijärjestelmää.

Tuppuraisen mukaan riippumaton näkemys tullaan teettämään aikataulussa, jonka huolellinen ja perusteellinen juridinen selvitys vaatii.

Tuppurainen kertoo tiedotteessa, että hänen pyynnöstään valtion omistajaohjaus on valtiosihteeri Olli Kosken johdolla tavannut viime viikon keskiviikkona Veikkauksen hallituksen puheenjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon ja toimitusjohtaja Olli Sarekosken.

"Tapaaminen oli vakava, mutta avoin ja rakentava", Tuppurainen sanoo tiedotteessa.

Tuppuraisen mukaan tapaaminen keskittyi Ylen MOT-ohjelmassa esitettyihin väitteisiin yhtiön tekemästä hankintapäätöksestä ja yhtiön yrityskulttuurista. Tuppuraisen mukaan Veikkaus on toimittanut omistajaohjaukselle selvityksen asiasta.

Veikkauksen laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta vahvisti tammikuussa STT:lle, että sopimusta ei kilpailutettu. Hänen mukaansa näin ei tarvinnut tehdä, koska kyse ei ollut sopimuksen olennaisesta muutoksesta vaan vanhan sopimuksen jatkamisesta.

MOT:n mukaan Veikkauksen sisäinen aineisto kuitenkin kertoo, että ulkopuolinen lakitoimisto arvioi sopimusmuutoksen olevan todennäköisesti kokonaistarkastelussa laiton.

Ilmivallan mukaan kilpailuttamatta jättämisen riskit tunnistettiin, mutta päätös tehtiin "yhtiön toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi". Sopimus koskee keskuspelijärjestelmää, joka pyörittää Veikkauksen arvonta- ja urheilupelejä, kuten esimerkiksi Lottoa.

"Tämä on tehty tilanteessa, jossa Raha-automaattiyhdistyksen, Fintoton ja vanhan Veikkauksen liiketoiminnot oli reilu vuosi aikaisemmin yhdistetty. Meidän piti turvata yhtiön toiminnan jatkuvuus ja monia järjestelmiä piti saada integroitua", Ilmivalta perusteli.

Ilmivalta kertoi aiemmin, että Ylen uutisoiman sopimusmuutoksen pohjana on vuonna 2004 kilpailutettu laaja sopimuskokonaisuus.

"Tämä on ollut vanhan Veikkauksen pelijärjestelmä, johon on tullut erilaisia muutoksia matkan varrella. Kokonaisuutta arvioitiin, ja meidän arvion mukaan tämän pelijärjestelmän ytimen osalta siihen ei tullut muutoksia. Kokonaisuudesta on myös irrotettu useampia osia ja kilpailutettu sitten ihan kuin pitääkin."

Kansainvälinen peliyhtiö IGT on Veikkauksen pitkäaikainen yhteistyökumppani, jonka kanssa yhtiö on tehnyt yhteistyötä usean vuosikymmenen ajan.

Ilmivalta myönsi tammikuussa STT:lle Ylen tiedot siitä, että Veikkaus halusi pitää sopimusmuutoksesta matalaa profiilia eikä siksi tiedottanut asiasta itse.

"Me kerroimme tästä laajasti talon sisällä. Ei sitä ole aktiivisesti pyritty myöskään salaamaan."

Ilmivalta uskoo, että tieto sopimusmuutoksesta on kyllä tavoittanut mahdolliset kilpailijat IGT:n kautta, koska se on joutunut pörssiyhtiönä kertomaan asiasta sijoittajaviestinnässään.

Muutossopimus on kahdeksanvuotinen, ja sitä on mahdollista jatkaa neljän vuoden optiokausilla. Muutossopimusta on sovellettu viime keväästä alkaen. Ylen mukaan muutokset haluttiin panna toimeen vasta puolen vuoden valitusajan jälkeen, jotta varmistettaisiin, ettei asiaa viedä markkinaoikeuteen.

"Se on ihan normaalia hankintaoikeudellista riskiarviointia", Ilmivalta kommentoi.

Lue lisää