Kotimaa

Noin joka viides työikäinen nainen kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta viimeisen vuoden aikana – terapia hyödytti osaa oirehtivista

Nämä hoito- ja kuntoutusmuodot ovat osoittautuneet toimiviksi esimerkiksi kroonistuneissa kiputiloissa.
Työterveyslaitos selvitti yhdessä Helsingin yliopiston kanssa, onko terapiasta apua sisäilmasta oireita saaneille. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Osa sisäilmasta oireita saaneista suomalaisista on hyötynyt terapiasta, kertoo Työterveyslaitos. Psykoterapiaryhmään osallistuneista yli 70 prosenttia kokee saaneensa apua ongelmaansa.

Noin joka viides työikäinen nainen ja joka kymmenes työikäinen mies kokee saaneensa oireita työpaikkansa sisäilmasta viimeisen 12 kuukauden aikana, tiedotteessa kerrotaan. Suurin osa oireista on lieviä tai kohtalaisia ja ne menevät ohi, kun sisäympäristön olosuhteet on korjattu kuntoon. Osalla työntekijöistä sisäilmaoireet kuitenkin pitkittyvät, ja heidän elämänlaatunsa ja työ- ja toimintakykynsä voivat heikentyä merkittävästi.

Työterveyshuollon keinot auttaa sisäilmasta sairastuneita työntekijöitä ovat vakiintumattomia. Siksi Työterveyslaitos ja Helsingin yliopisto selvittivät, olisiko kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta tai psykoedukaatiosta apua. Psykoedukaatio on opetuksellinen työtapa, jonka tarkoituksena on lisätä oireilevan tai hänen lähipiirinsä ymmärrystä oireista ja niiden hallinnasta.

Nämä hoito- ja kuntoutusmuodot ovat osoittautuneet toimiviksi esimerkiksi kroonistuneissa kiputiloissa.

Kyseessä oli ensimmäinen sisäilman ympäristötekijöihin liittyvien pitkittyvien ja hankalien oireiden hoitokokeilu, jossa mukana oli intensiivinen terapiakuntoutus.

Tutkimukseen rekrytoitiin työterveyshuolloista 52 henkilöä, joista osa kävi terapiassa, osa sai psykoedukaatiota ja osa jatkoi käyntejään työterveyshuollossa normaalisti.

Psykoterapiaryhmään osallistuneista yli 70 prosenttia koki saaneensa apua ongelmaan, mutta psykoedukaatioon osallistuneista vain noin kolmannes.

Koska vain osa osallistujista hyötyi kuntoutuksesta, tarvitaan lisää tietoa siitä, mikä vaikuttaa kuntoutuksen soveltuvuuteen erilaisissa tilanteissa, arvioi tiedotteessa psykologi Sanna Selinheimo Työterveyslaitoksesta.

"Tutkimuksen perusteella on selvää, että pitkittyneitä ja hankalia oireita kokevat eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, jolle auttavat samat ratkaisut. Meidän pitäisi jatkossa pystyä paremmin pureutumaan (sisäilmaan liittyvien) pitkittyvien ja hankalien oireiden taustatekijöihin ymmärtääksemme, miksi tietynlainen kuntoutus sopii toiselle, mutta toiselle ei. Selvää on, että oireilevat tarvitsevat kipeästi apua", sanoo Selinheimo.

Pitkittyneesti oireilevat ovat myös terveydenhuoltopalvelujen suurkuluttajia, mutta tuen ja kuntoutuksen keinot eivät välttämättä ole kohdentuneet oikein.

Tutkimus tehtiin vuosina 2013–2018. Hanketta rahoittivat Työsuojelurahasto, Kela ja Työterveyslaitos.

Lue lisää