Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Kolmen presidentin kokki muutti itärajan sukutilalle – ”Lupasin äidille ja presidentti Haloselle, että katson vuoden ajan, onko minusta täällä olijaksi”

Kolmen presidentin ja viiden suurlähettilään keittiömestari Riitta Laitinen ei epäröinyt hypätä pois edustuskeittiöistä, kun sukutila itärajalla kutsui.
Kolmelle presidentille kokannut Riitta Laitinen muutti sukutilalle Loitumajärven rannalle.
Kolmelle presidentille kokannut Riitta Laitinen muutti sukutilalle Loitumajärven rannalle. Kuva: Saara Lavi
Ruokolahti

Olihan siinä pikkukylälle pureskeltavaa, Riitta Laitinen, 59, tuumaa nyt, neljätoista vuotta elämänmuutoksensa jälkeen. Keski-Euroopan ja Helsingin humusta Ruokolahden Sarajärven kylälle muuttanut Riitta oli alkuun melkoinen kummajainen ja taisivatpa jotkut epäilläkin, miten naisen käy.

Riitta ei ole luovuttanut, vaan on pitänyt suorastaan syrjässä sijaitsevan tilansa hengissä ja jatkanut kokkaamista, nyt vain vähän erilaisille asiakkaille.

Riitta Laitisesta ei tullut tilanpitäjää suunnitellusti, vaan onnettomuuden seurauksena. Ennen maallemuuttoaan hän oli edennyt presidentin yksityistalouden keittiömestariksi.

Presidenteille työskennellessään Riitta Laitinen sitoutui elinikäiseen salassapitoon. Häneltä on turha kysellä presidenttien ruokailutottumuksista tai mieltymyksistä. ”Koivistot olivat vanhan kansan ihmisiä, Ahtisaaret maailmankansalaisia. Halonen oli ensimmäinen naispuolinen presidentti”, Riitta tyytyy toteamaan.
Presidenteille työskennellessään Riitta Laitinen sitoutui elinikäiseen salassapitoon. Häneltä on turha kysellä presidenttien ruokailutottumuksista tai mieltymyksistä. ”Koivistot olivat vanhan kansan ihmisiä, Ahtisaaret maailmankansalaisia. Halonen oli ensimmäinen naispuolinen presidentti”, Riitta tyytyy toteamaan. Kuva: Saara Lavi

Helsingissä syntyneen Riitan keittiöura alkoi 17-vuotiaana Kalastajatorpalla perunoita kuorimalla. Kokiksi opiskeltuaan Riitta päätyi 23-vuotiaana presidentin kesäemännäksi Kultarantaan, missä hän palveli Koivistoja seitsemänä kesänä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Presidentillinen ura jatkui vuonna 1994 Ahtisaarten kanssa. Kun Riitalla ei ollut tuolloin miestä eikä lapsia, Ahtisaari kehotti Riittaa hakeutumaan töihin ulkoministeriöön. 30-vuotispäivänään Riitta aloitti työt Tallinnan Suomen suurlähetystössä.

Tallinnasta Riitan tie johti Unkariin Budapestin Suomen suurlähetystöön viideksi vuodeksi. Siellä nainen sai todistella osaamistaan, sillä 68 eri maan suurlähetystöjen kaikki muut keittiömestarit olivat miehiä.

Unkarin komennuksen jälkeen Riitta suoritti keittiömestarin tutkinnon ja löysi itsensä jälleen presidentin yksityistalouden keittiömestarina, tällä kertaa Halosen alaisuudessa.

Presidentti Halonen rohkaisi reipasta naista lähtemään Brysseliin, missä suurlähettiläs oli kiireesti kokkia vailla. Brysselissä Riitta olisi jatkanutkin, ellei ulkoministeriö olisi muuttanut toimintatapaansa. Suomesta lähetetyt kokit saivat lähteä ja uudet palkattiin asemamaan ehdoilla. Riitta palasi Suomeen syksyllä 2008 ja jatkoi presidentti Halosen palveluksessa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Lähetystössä edut olisivat huonontuneet ja työt lisääntyneet. Vain Moskovaan ja Pietariin jäi lähetetty henkilökunta, turvallisuussyistä. Nyt on Pietari kiinni ja saa nähdä, kuinka kauan Moskovassa toiminta jatkuu”, Riitta pohtii. Hän pitää ulkoministeriön menettelyä osoituksena, ettei ammattikokkien työtä tuolloin arvostettu.

”Vaikka ruoka on mitä suurimmassa määrin kulttuuria. Yksi vanha suurlähettiläs sanoi, että suurlähettiläs tarvitsee kolme työntekijää, jos meinaa edustaa maataan: hyvän sihteerin, autonkuljettajan ja kokin. Monille meistä työ Suomen edustustoissa oli kunnia-asia ja ylpeydenaihe.”

Suureen tupaan mahtuu kymmeniä vieraita. He ovat kirjaimellisesti Riitalla kylässä, Ohtaniemi kun on hänen kotinsa.
Suureen tupaan mahtuu kymmeniä vieraita. He ovat kirjaimellisesti Riitalla kylässä, Ohtaniemi kun on hänen kotinsa. Kuva: Saara Lavi

Toisenlainen elämä odotti kuitenkin Riittaa ihan oven takana.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Ohtaniemen tila Ruokolahdella Loitumajärven rannalla on Riitan äidin sukutila, missä edelliset sukupolvet ovat viljelleet maata ja hoitaneet metsiä sekä karjaa neljänsadan vuoden ajan. Riitan äiti oli vanhempiensa ainut lapsi eikä hänellä ollut isän puolelta serkkuja, vain lapsettomia tätejä ja setiä, jotka asuivat tilalla.

Äiti muutti opiskelujen päätyttyä Helsinkiin ja teki uransa kotitalousopettajana. Hän meni naimisiin poliisi-Laitisen kanssa ja pariskunnalle syntyi tytär Riitta vuonna 1964.

Lapsuuden kesät Riitta vietti Ohtaniemessä ukin ja mummon ja äidin tätien ja setien kanssa, kunnes teini-iässä käynnit harvenivat, kun kesätyöt Helsingissä kutsuivat.

Eläkkeelle jäätyään Riitan vanhemmat muuttivat Ohtaniemeen, mutta perheelle jäi vielä asunto Helsinkiin ja kesämökki Pukkilaan. Riitta viihtyi Suomessa käydessään Pukkilan mökillä, sillä Ruokolahdelle itärajan tuntumaan matka Helsingistä tuntui pitkältä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
Ohtaniemen tilalla on 400-vuotinen historia. Nyt Riitta jatkaa tilan tarinaa, ei viljelemällä vaan juhlapalvelulla.
Ohtaniemen tilalla on 400-vuotinen historia. Nyt Riitta jatkaa tilan tarinaa, ei viljelemällä vaan juhlapalvelulla. Kuva: Saara Lavi

Keväällä 2009 kaikki mullistui, kun Riitan isä yllättäen kuoli 75-vuotiaana. Hän hukkui äitienpäivänaattona kalareissullaan kotijärveen. Ruokolahdelle jäivät vaimon ja Riitan huoleksi noin neljänsadan neliön talo, tilan maat ja metsät, piharakennukset, rantasauna, puutarha. Lisäksi olivat perheen asunnot Helsingissä ja Pukkilan mökki.

”Olin luvannut isälle jo kauan sitten, että mun on otettava koppi tästä kaikesta, jos hänestä aika jättää ennen mua. Äiti koki täällä yksin asumisen haasteelliseksi. Koska olin silloin Suomessa, niin lupasin äidille ja presidentti Haloselle, että katson vuoden ajan, onko minusta täällä olijaksi. Äiti muutti kerrostaloasuntoon Vuoksenniskalle.”

”Meidän sukua on ollut tällä mäellä 1600-luvulta asti. En anna itselleni ikinä anteeksi, jos en edes kokeile.”

Jo puolen vuoden päästä Riitta ilmoitti, että hän ei lähde mihinkään, koti on Ohtaniemessä. ”Äiti sanoi, ettei tänne muuttaminen ole pakollista, mutta ajattelin, että meidän sukua on ollut tällä mäellä 1600-luvulta asti. En anna itselleni ikinä anteeksi, jos en edes kokeile.”

Asioitten järjestelyyn meni oma aikansa, mutta vappuna 2014 Riitta perusti toiminimen Ohtaniemen pidot. Hän päätti tehdä tilalla sitä työtä, minkä osaa, eli laittaa ruokaa asiakkaille.

Tänään aamuviideltä Riitta on herännyt sytyttämään tulia uuneihin. Niitä on talossa kuusi, ja Riitta päätti sähkön hinnan noustua, että hän pistää pökköä pesään eli lämmittää pääsääntöisesti puulla. Polttopuuta riittää liiterissä pitkäksi aikaa.

Ensi vuonna Riitta täyttää 60 vuotta. Hän on pyörittänyt omaa toiminimeään silloin kymmenen vuotta. Kattanut isoon tupaan buffetlounaan viisi kertaa vuodessa: pääsiäiseksi, äitienpäiväksi, kerran kesällä, isänpäiväksi ja jouluksi. Kokannut syntymäpäiville, sukujuhliin, firmojen virkistyspäiville. Sana kivasta paikasta ja hyvästä ruuasta on kiirinyt puskaradion kautta, ja monista asiakkaista on tullut ystäviä.

Alku oli kyllä hidasta, Riitta muistaa. Hän ei halunnut tehdä niin kuin jotkut, että lähdetään isolla rytinällä liikkeelle eikä sitten pystytäkään siihen mitä on luvattu.

”Mulle on tärkeää hyvä laatu. Tämä on mun koti, erilainen kuin ravintola. Ihmiset pitävät siitä, kun lapset saa sukujuhlissa juoksennella ja ottaa vaikka päiväunet mun sängyssä. Kesällä voi käydä välillä uimassa. Yritän tehdä kaiken huolella ja hyvin, mutta rennosti.”

Riitta Laitisen mielestä hyvä ruoka ansaitsee tulla tarjotuksi kauniisti aseteltuna.
Riitta Laitisen mielestä hyvä ruoka ansaitsee tulla tarjotuksi kauniisti aseteltuna. Kuva: Saara Lavi

Suurimmat haasteet ruokapalvelussa ovat raaka-aineiden ja työvoiman saannissa. Jotkut raaka-aineet tosin saattavat kävellä suoraan ovesta sisään eli paikalliset tietävät tulla tarjoamaan vaikkapa sieniä tai kalaa, mutta lähin kauppa on 16 kilometrin päässä Simpeleellä ja tukkuun Lappeenrannassa on sata kilometriä.

”Kun eilen halusin 3,5 kiloa maustamattomia broilerinrintafileitä, niin niitä piti etsiä kolmesta kaupasta, että sai sen määrän kokoon. Onhan se työlästä.”

”Vaikka tämä on liiketoimintaa, niin tavoite on, että ihmisille jäisi tunne, että he ovat olleet mun luona kylässä.”

Alle 20 hengen tilaisuudet Riitta hoitaa yksin, mutta esimerkiksi isänpäivän lounaalle tuli apuun pressanlinnan kollega Helsingistä ja joululounaalle kummityttö Jyväskylästä.

”Vaikka tämä on liiketoimintaa, niin tavoite on, että ihmisille jäisi tunne, että he ovat olleet mun luona kylässä.”

Entistä kotiseutuaan Helsinkiä Riitta ei kaipaa, mutta ystäviä sieltä kyllä. Siellä hän on kaikille Riitta, kun taas Ruokolahdella hänestä puhutaan presidentin kokkina tai Ohtaniemen emäntänä.

Ohtaniemen katraaseen kuuluu kaneja, lampaita, kanoja ja kissoja.
Ohtaniemen katraaseen kuuluu kaneja, lampaita, kanoja ja kissoja. Kuva: Saara Lavi

Kun Riitta nykyisin käy Helsingissä – pari kertaa vuodessa – niin hän ihmettelee, mitä siellä oikein tekisi. Hän herää yleensä kuudelta, eikä kerrostalossa voi silloin tehdä oikein mitään.

Ohtaniemessä ei ole yhtään päivää, ettei olisi tekemistä. Talon lämmittämisen lisäksi ovat eläimet: kuusi kissaa, kolme lammasta, kolme kania, kaksi kukkoa ja viisitoista kanaa. Niitä voi lähteä hoitamaan heti, kun herää.

Riitta sanoo olevansa myös sekä kukka- että kasvihullu. Omasta puutarhasta ja kasvihuoneesta tulevat niin tomaatit, chilit, pavut, herneet ja yrtit kuin marjat, omenat ja viinirypäleetkin. Kesäisin on nurmikonleikkuun lisäksi kastelemista ja kitkemistä.

”Niin kauan kuin olen tehnyt ruokaa, olen haaveillut omasta kasvihuoneesta ja maakellarista. Täällä ne nyt ovat. Teen itse hyytelöt, hillot, marmeladit ja mehut. Naapurin rouva sanoikin, että jos sota syttyy, niin sun maakellarissa ei tarvi lisäksi kuin vettä, niin voisi elää hyvin.”

Metsänhoidon Riitta on ulkoistanut naapurinmiehelle. Hän kiittää naapureitaan muutenkin avuliaisuudesta: apua saa aina, jos vain pyytää.

Maakellarin hyllyt notkuvat itse tehtyjä hilloja, mehuja ja säilykkeitä.
Maakellarin hyllyt notkuvat itse tehtyjä hilloja, mehuja ja säilykkeitä. Kuva: Saara Lavi

Riitta on voinut hyvin myös vertailla, miten palvelut toimivat maalla ja kaupungissa. Tässä asiassa tilanne kääntyy maaseudun tappioksi.

Julkista liikennettä ei ole. ”Siinä missä helsinkiläinen tuskailee metrosta myöhästyttyään, että seuraava tulee vasta kymmenen minuutin päästä, niin Ohtaniemessä saa istua hamaan maailman tappiin maitolaiturilla, jos kukaan ei ota kyytiin”, Riitta kuvailee.

Lähimmässä taajamassa Simpeleellä ei ole ainuttakaan lääkäriä ja pankki on auki kerran viikossa kaksi tuntia.

Mutta Riitta ei näitä sure, sillä toistaiseksi terveyttä on riittänyt ja auto on tarvittaessa käynnistynyt, kun jonnekin on mentävä.

”Olen ollut nyt kolmetoista vuotta täällä. Siihen saakka, kun tämä tuntuu kivalta, elän näin. Jos täällä oleminen käy ylivoimaiseksi, niin sitten pitää luopua. Hyvät puolet ovat toistaiseksi voittaneet.”

Ohtaniemen pidot

Elämyksellinen juhlapalvelu Ruokolahden Sarajärvellä.

Yrittäjä, keittiömestari Riitta Laitinen on palvellut kolmea presidenttiä ja viittä suurlähettilästä.

Lemmikkeinä kuusi kissaa, kolme kania, kolme lammasta, kaksi kukkoa ja viisitoista kanaa.

Mummon elämänohje: Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

ohtaniemenpidot.com