Maaseutu

13. luukku: Kun joulupukki lasillisen sai

Maaseutu 13.12.2015

Asiansa osaava joulupukki ei yllättävästä käänteestä hätkähdä, muistuttaa toimittaja Juhani Reku. Ja tietää senkin, millä paha mieli parannetaan.


Jaana Kankaanpää
Joskus lahjominen kannattaa, erityisesti jouluna.

Joulunalusviikon perjantaina vuonna 1996 silloisen Ahlmanin maa- ja kotitaloustalousoppilaitoksen oppilaat viettivät lukukauden viimeistä koulupäivää. Kirpeän pakkaspäivän aamu istuttiin vielä oppitunneilla, mutta joululounaan jälkeen oli ohjelmassa pienimuotoinen joulujuhla koulun kauniilla pihamaalla.

Ylioppilaspohjaista maatalouslinjaa kävi meidän edelliskevään ylioppilaiden lisäksi myös muutama vanhempi ja hieman kypsempikin opiskelija. Yksi heistä oli Kalle. Kalle oli päättänyt pitää teekkariudestaan välivuoden ja pistäytyä verestämässä kotitilalta kertynyttä maatalousosaamistaan Ahlmanilla.

Muita hieman fiksumpana tai ainakin kokeneempana Kalle oli valittu juontamaan iltapäivän juhlan ja toimimaan joulupukkina.

Koska lounaan ja juhlan väliin jäi jonkin verran luppoaikaa, jäimme Kallen ja muutaman luokkamme naispuolisen opiskelijan kanssa juttelemaan koulun ruokalaan.

Tapamme mukaan keskustelu polveili vilkkaasti aiheesta toiseen ja lopulta naisten oikeuksiin ja feminismiin. Sielultaan teekkarina Kalle tietenkin löi senkin aiheen leikiksi – yllättävin seurauksin. Yhtäkkiä hän istui siinä minua vinosti vastapäätä yltä päältä märkänä.

Vieressäni istunut Pauliina oli hermostunut Kallen leikinlaskusta ja viskannut edessään olleen täyden vesilasillisen Kallen päälle.

En ehtinyt itse reagoida mitään, kun toisella puolellani istunut Tuovi kailotti jo kovaan ääneen: "Hyvä naiset, alas miehet!"

Tuovin huudahduksen jälkeen tunnelma oli lyhyen hetken täysin pysähtynyt. Kukaan ei puhua pukahtanut sanaakaan.

Ei pukahtanut Kallekaan, joka sanaa sanomatta nousi ja käveli ulos rakennuksesta.

Joulutunnelma oli täysin latistunut.

Odottelimme vaisuina joulujuhlaa ja mietimme, mahtaako Kallea sen alkuun mennessä ilmaantua takaisin.

Kalle osoitti kuitenkin, ettei vähästä hätkähdä. Juuri juhlan alkaessa hän ilmaantui jälleen paikalle – kuivissa vaatteissa.

Muassaan hänellä oli läjä Fazerin sinisiä suklaalevyjä. Jokainen luokan nainen sai häneltä hyvityksen mielen pahoittaneesta leikinlaskusta.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT

Suklaa-viikunakupposet

Resepti
Jälkiruoka, Makea leivonnainen, Hedelmät, Kodin juhlat

Irish coffee -mousse

Resepti
Jälkiruoka, Maitotuotteet, Kodin juhlat