Maaseutu

Harvinaistuva sahaväki näyttäytyi ja juhli Tuurissa

Yhä harvemmassa kylässä on oma saha, sillä piensahojen määrä on pudonnut alle puoleen 10 vuodessa. Yrittäjistä noin 100 kokoontui viikonlopuksi Tuuriin kahdeksatta kertaa pidetyille Talvisahauspäiville.
Janne Nousiainen

TÖYSÄ (MT) ”Tässä haetaan piensahateollisuuden näkyvyyttä. Asiakkaat löytävät yrityksiä, ja näkevät, että pienyrittäjäkin tuottaa laatua”, selittää Sahayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Raimo Etelä .

”Taso on noussut, ja koneiden merkitys siinä on ollut suuri”, toteaa yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Lauri Porkkala .

Ympärillä, Tuurin kyläkaupan pihassa kolisevat tukit ja puru lentää sahausnäytöksissä.

Näkyvyys onkin alalle tärkeää, sillä sahatavaraa ei osteta pientuottajilta kuten ennen. Omatoimirakentamisen väheneminen ja kilpailu rautakauppojen kanssa ovat vieneet sahoilta asiakkaita.

Yritysten määrä on romahtanut alle puoleen 10 vuodessa.

Yhteensä Suomessa laskettiin olevan 1 200 aktiivista piensahaa vuonna 2010, kun heitä oli vuosituhannen vaihteessa noin 2 800.

Osalla sahoista on vaikea löytää jatkajaa, sillä fyysinen työ ja epävarma tulevaisuus houkuttelee harvaa nuorta. Etelän mukaan sahayrittäjistä noin joka kolmas on syntynyt 1940- tai 50-luvulla. 1980-luvulla syntyneitä on 13 prosenttia.

Talvisahauspäiville Töysän Tuuriin kokoontui viikonlopuksi noin 100 sahayrittäjää.

Julkisen näkyvyyden ohella kahdeksatta kertaa järjestetty tempaus tarjoaa sahureille ympäri Suomen tilaisuuden tavata toisiaan ja laitevalmistajia.

Lue lisää

Konkurssiin ajautuneen Kallion Konepajan Kara-kenttäsirkkelien valmistusta jatkaa Tommi Laine Trading Laitilassa

Vuoden sahayrittäjä uskoo jalostukseen ja erikoistumiseen – Tatu Dillström jatkaa sahausta Rantasalmella jo kolmannessa polvessa

Kolkonjoen Mylly ja Saha Rantasalmelta sai vuoden sahayrittäjäpalkinnon

Piensahayrittäjistä joka kolmas aikoo investoida