Maaseutu

Ii liputtaa tuulivoiman puolesta

Maaseutu 27.05.2012

Iihin syntyy Suomen toistaiseksi suurin tuulivoimatuotannon keskittymä.


Pekka Fali

”Meillä ei ole ennakkoluuloja tuulivoimaa kohtaan. Se sopii kuntaan erittäin hyvin”, Iin kunnanjohtaja Markku Kehus toteaa.

Kunta rakentaa maalämmön tuottoa ja hakevoimaloita. Pohjolan voiman omistamat vesivoimalat jauhavat sähköä 400 gigawattituntia.

Ii on tuulivoiman edelläkävijöitä Suomessa. Ensimmäinen oma voimala rakennettiin vuonna 1995. Nyt Tuuliwatti rakentaa kunnan alueelle yhtätoista uutta voimalaa, ja niiden valmistuessa myllyjä on yhteensä 20.

Ensi vuonna, kun Tuuliwatin voimalat ovat käytössä, kunnan alueella tuotetaan tuulienergiaa 285 gigawattituntia.

Iilaakso Oy:n toimitusjohtaja Ari Alatossava muistuttaa, että sähkön kulutus Iissä on vain 70 gigawattituntia.

”Me viemme kunnasta sähköä saman verran kuin naapurikaupunki Oulun kotitaloudet sitä kuluttavat.”

Tämä ei iiläisille vielä riitä. Kunta aikoo vakavissaan pyrkiä hiilineutraaliksi kunnaksi.