Maaseutu

Koulumuistoksi jäi liikuntakammo: "Hänen ei olisi koskaan pitänyt päästä opettajaksi"

Maaseutu 19.04.2016

MT kysyi lukijoiltaan, mistä he ovat löytäneet liikunnan ilon. Kouluajoilta kerätyt liikuntatuntitraumat vaivaavat usein aikuisenakin. Kyselyn tulokset osoittavat, että sohvaperunastakin voi otollisissa olosuhteissa kuoriutua innokas liikuntafriikki.


Raisa Kyllikki Karjalainen
Suurin osa vastaajista liikkui mielestään sopivasti tai hieman liian vähän.

MT:n lukijat kertoivat, mistä he ovat löytäneet liikunnan ilon. Ennen oikean lajin löytymistä monelle liikunta on ollut pakkopullaa. Näin kertoo nimimerkki nonparelli:

"Yläasteen ja lukion liikunnanopettaja oli ihminen, jollaisen ei koskaan pitäisi päästä kasvavien lasten liikunnanopettajaksi. Hän löysi heti alkuun suosikit, joilla oli yhdeksän tokarissa joka kerta. Me muut saimme vain moitteita. Hän jos kuka tappoi opettajavuosiensa aikana kymmeniltä (ellei sadoilta) tytöiltä liikunnan ilon, osa etsii sitä vieläkin. Ystävä houkutteli minua jumppaan pitkään. Ajattelin, etten voi mennä. Enhän minä ole liikunnallinen eli en voi harrastaa liikuntaa. Muistan vieläkin sen yllätyksen, kun ensimmäiseen jumppaan menin. Kukaan ei ollut sen ihmeellisempi liikkuja kuin minäkään. Siitä se lähti ja nyt nautin sekä omasta liikunnasta että liikkuvista lapistani."

Rea Peltola ymmärsi Method Putkisto -tunnilla, että toivottomaltakin tuntuneet liikkeet voi saada haltuun. "Koin järkyttävän valaistumisen, kun pääsin ensimmäistä kertaa Method Putkisto -tunnille. Yhtäkkiä kaikki ne kammottavat liikkeet, jotka koulun jumppatunneilla saivat sydämen läpättämään ja joka paikan särkemään, olivatkin hallittuja ja ällistyttävän helppoja. Kaikki liikkeet tehtiin hitaasti, lihasten, nikamien ja nivelten liikettä tarkasti suunnaten. Nykyään pystyn muun muassa seisomaan tasapainolaudalla yhdellä jalalla ja ottamaan sukan jalastani sekä panemaan sukan takaisin, kaatumatta tai kolhimatta itseäni tai ketään muutakaan. Tätä ei varmaankaan olisi uskonut kouluaikainen voimistelunopettajani, joka oli sitä mieltä, että minä ja muut lapamatomaisen vetelät kaverini olimme kertakaikkisen toivottomia tapauksia."

Kaikille hidas ja harkittu liikkuminen ei sovi. "Pidän voimailulajeista ja kestävyysliikunnasta. Nautin myös lenkkeilystä yksin ja kuntosaliharjoittelusta. Jooga on yksi suurista inhokeistani. Liikunnan pitää tuntua lihaksissa. Kärsimättömänä ihmisenä en pidä rauhoittavista tunneista", kertoo Johanna Selenius.

Nimimerkki Kerstin vuorostaan koukuttui kirkkovenesoutuun. "Meitä on 14 soutavaa naista (Marttoja), harjoittelemme ympäri vuoden. Talvisin ergosoutua ja kesällä sitä oikeata. Olemme vuosi vuodelta parantaneet omaa aikaamme Sulkavan suursouduissa, siitä huolimatta että ikää on joka vuosi tullut lisää. Soutu ei vaadi notkeutta, nopeutta eikä hyppimistä, siinä tarvitaan vain raakaa voimaa ja kestävyyttä. Siis oikein hyvä valinta tällaiselle maanläheiselle muorille."

Nimimerkki Anne korosti, että tärkeintä on itsensä voittaminen. "Omien rajojen kokeilemisesta on tullut taidetta ja elämäntapa. Aina vaan kauemmin, korkeammalle, pitemmälle.. muttei välttämättä nopeammin. Itsensä voittaminen riittää eikä vauhdilla ole väliä, jos selviää hengissä maaliin."

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT