Maaseutu

Maanteiden kelirikko on alkamassa

Erityisen voimakkaasti kelirikko iskee tänä keväänä keskiseen Suomeen.
Pekka Fali
Lauhan talven takia kelirikkoa ilmenee lähiviikkoina Suomen eri osissa.

Lauhan talven takia kelirikko-ongelmia on keväällä odotettavissa maanteille suuressa osassa maata.

Erityisen pahaksi tilanne näyttäisi kehittyvän sorateiden osalta. Suomen keskiosissa kelirikkovaara on kaikkein suurin, Liikennevirasto tiedottaa.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa, rannikkoa ja Luoteis-Lappia lukuun ottamatta, ennustetaan normaalia vaikeampaa kelirikkokevättä.

Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa ja etelärannikolla kelirikko saattaa jäädä myös keskimääräistä helpommaksi.

"Pohjaveden pinnat olivat talvikauden alussa korkealla ja jäätyminen eteni niin, että todennäköisesti teiden rakenteisiin on syntynyt jäälinssejä", selventää kunnossapidon suunnittelun asiantuntija Otto Kärki.

Päällystetyt tiet vaurioituneet

Lauha talvi on vaurioittanut päällystettyjä teitä halki maan.

Helmikuussa päällysteiden vaurioitumisnopeus kiihtyi erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa runsaiden sateiden vuoksi.

Teiden päällysteissä on talven jäljiltä paljon halkeamia ja reikiä sekä muita vaurioita.

Maanteille on asetettu erikoisnopeusrajoituksia kelirikon takia.

Kevään aikana nopeuksia rajoitetaan vaurioiden takia arviolta 400-600 kilometrin matkalla koko maassa.

Maanteiden sivuojien rummut ovat monin paikoin jäätyneet umpeen ja saattavat nostaa sulamisvaiheessa vettä teille.

Rautateiden routavauriot vähäisiä

Etenkin Keski- ja Etelä-Suomen rautateille odotetaan aikaisempia vuosia helpompaa routakevättä.

Talvikauden routarajoitukset painottuvat Itä- ja Pohjois-Suomen toistuviin kohteisiin.

Loppukevään pakkasjaksot ja sään vaihtelut vaikuttavat merkittävästi routahaittojen määrään.

Routaongelmat osuvat vuosittain samoihin paikkoihin.

"Routakohteita korjataan erillisinä radan parantamisprojekteina, mutta myös isompien perusparannushankkeiden yhteydessä", Liikenneviraston ratojen kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka Valjakka kertoo.

Lue lisää

Viljelijä kyllästyi täysin tienhoitoon: "Maksamme kiinteistöveroa, mitä sillä saamme? Emme ainakaan minkäänlaista tienhoitoa"

Metsä, vesi ja ruoka ovat sorateiden varassa

Perustienpidon rahoitus ja yksityistieavustukset kääntymässä alaspäin talousarviossa – perustienpidosta lähdössä 41 miljoonaa euroa

Tiedätkö, mistä tulee sanonta maitojunalla kotiin palaamisesta? – maitolaiturit ovat kadonneet rautatieasemilta, mutta eivät tienvarsilta